Pääministeri Sanna Marin (sd) on julkaissut Twitterissä poikkeuksellisen vetoomuksen medialle.
Päivityksessä hän kertoo, ettei anna aviomiehensä Markus Räikkösen kanssa lupaa lapsensa kuvaamiseen tai kuvien julkaisuun.
– Emme anna mieheni kanssa lupaa lapsemme kuvaamiseen tai kuvien julkaisuun. Toivomme, että tätä kunnioitetaan. Lapsella on oikeus yksityisyyteen vaikka vanhemmat olisivat julkisessa työssä, Marin kirjoittaa Twitterissä.
-Ilmoitus-
Emme anna mieheni kanssa lupaa lapsemme kuvaamiseen tai kuvien julkaisuun. Toivomme, että tätä kunnioitetaan. Lapsella on oikeus yksityisyyteen vaikka vanhemmat olisivat julkisessa työssä.
— Sanna Marin (@MarinSanna) June 16, 2022
Marin esitti pyyntönsä sen jälkeen, kun aiemmin tällä viikolla mediassa levisi kuva presidenttipari Sauli Niinistöstä ja Jenni Haukiosta, jotka olivat seuraamassa Paavo Nurmi Games -yleisurheilukisoja yhdessä Aaro-poikansa kanssa.