Bussikuski raivostui Helsingissä – raju video leviää somessa

Bussikuski hermostui kuvaamisesta Helsingissä – juoksi kuvaajan perään.

Gekkosen toimitus sai vihjeen TikTokissa vauhdilla leviävästä videosta, jossa ulkomaalaistaustaisen näköinen bussikuski hermostuu bussin kuvaamisesta ja lähtee juosten kuvaajan perään Helsingin Rautatientorilla.

Msaz99-nimimerkin julkaisemalla videolla kuljettaja poistuu bussista ja lähtee juosten kuvaajan perään. Julkaisijan mukaan kyseessä on Pohjolan Liikenteen kuljettaja ja tilanne sai alkunsa bussin kuvaamisesta.

– Pohjolan Liikenteen bussikuski hyökkää matkustajan kimppuun Rautatientorilla bussin kuvaamisesta, TikTok-videon kuvauksessa kerrotaan.

Videolta ei selviä miten tilanne lopulta päättyi.

@masatz99 Pohjolan Liikenteen bussikuski hyökkää matkustajan kimppuun Rautatientorilla bussin kuvaamisesta. @Ilta-Sanomat @HSL @Yle Uutiset #hsl #bussikuski ♬ Aamun kuiskaus – suomi🇫🇮

Lauantai-iltana videota oli katsottu jo yli 127 000 kertaa, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Kommenttikentässä kuljettajan reaktio on herättänyt hämmästystä.

– En kyllä voi ymmärtää mitenkään tuon kuljettajan reaktiota. En edes vaikka olisi vittuiltu tms, eräs kommentoi.

– Tossahan kuvataa vaa yhtä vitun autoa, toinen ihmettelee.

– Öö tajuun jotenki jos kuskia käy ärsyttää mut tossaha kuvataa vaa yhtä vitun autoa, kolmas kirjoittaa.

Osa taas kummastelee koko bussikuvausharrastusta.

– Joo on väärin mut miks vitus kuvaa bussia?

Bussien kuvaaminen eli bussibongaus on oma joukkoliikenneharrastuksensa, jota harrastetaan paljon myös nuorten keskuudessa. HSL:n mukaan joukkoliikenne ja asemat ovat julkisia paikkoja, joissa kuvaaminen on lähtökohtaisesti sallittua.

Mitä tunteita tämä herätti?

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit