Näyttelijäpariskunta Kerttu Rissanen, 28, ja Sami Uotila, 53, ovat eronneet.
Erohuhut ovat velloneet parin välillä jo keväästä saakka, mutta nyt vasta nyt Rissanen vahvistaa asian Instagramissa.
– Olipahan kesä, tapahtui paljon kaikkea. Kesäkuun lopussa tehtiin Samin kanssa vaikea päätös ja erottiin hyvinä ystävinä, Rissanen kirjoittaa Instagramissa.
– Tuntuukin nyt tosi erilaiselta ja haikealtakin alottaa arki uudessa elämäntilanteessa. Mut olen tosi kiitollinen viidestä ja puolesta vuodesta jotka koettiin yhessä, Kerttu jatkaa sydämen kera.
Rissanen kertoo reissanneensa paljon kesän aikana, eikä hän juurikaan ole ehtinyt olla uudessa vuokrakämpässään.
– Tuli käytyä Maltalla, Tallinnassa, Turussa, mökillä, Joensuussa ja missäköhän kaikkialla muualla. Kiitos ihanasta kesästä ystävät.
Jumppaohjaajana työskentelevä kaunotar kertoo, että hän on palaamassa takaisin arkeen ja työelämään.
– Jumpat tuntu viime viikolla vähän tahmeilta, mutta tällä viikolla kulkee jo aika kivasti, Rissanen kirjoittaa.
Rissanen ja Uotila muuttivat alkukesällä erilleen yhteisestä Helsingin keskustassa sijaitsevasta asunnosta. Tämä käynnisti erohuhut.
Oottehan nyt ihan varmasti kuulleet, että nämä on eronneet?
Ja tämä tärkeä tieto vaikuttaa meihin miten?
Niinpä noita nykyajan turhiksia on jo 99% liikaa.
aivan turhaa tietoa, ketä edes kiinnostaa!
Ei ketään. Pitääkö joka lehdessä kuuluttaa ja ketä yleensä kiinnostaa. Kumma kun näinkin kauan kesti. Pitäisivät yksityisasiat pois julkisuudesta vai onko noin äkyrön tarve olla esillä. Lopettakaa jo tui tyrkytys, kiitos.