IS: Suomalaiset hullaantuivat uusista muumiysärimukeista – Osto ja -myyntijohtaja kommentoi: ”Olemme yhä pyörryksissä”

K-Citymarketit alkoivat myydä tällä viikolla Arabian uusia keltaisia ja sinisiä ”muumiysärimukeja”, jotka muistuttavat kuvitukseltaan 90-luvun muumimukeja.

K-ryhmän osto- ja myyntijohtaja Hannele Åberg kertoi Ilta-Sanomille, että uutuusmukien myynti on ollut historiallista.

– Tarkkoja myyntilukuja emme paljasta, mutta vertailuna voin sanoa, että myimme uusia muumimukeja yhden päivän aikana enemmän kuin sesonkimukeja myydään yleensä kaudessa. Ihmiset ostivat pääsääntöisesti kummankin mukin itselleen, Åberg kommentoi.

Osto- ja myyntijohtajan mukaan uusien muumimukien kokoa on kasvatettu suuremmaksi kuluttajien toiveesta. Muki soveltuu nyt entistä paremmin suomalaisille kahvinjuojille.

Åberg uskoo myös, että muumimukien suosio tulee jatkumaan.

– Eilinen päivä jäi meidän historiaamme. Olemme yhä pyörryksissä. Muumimukit ovat keräilijöille tosi tärkeitä, mutta myös aikamme korostaa sitä, että ihmiset arvostavat ikonisia suomalaisia tuotteita, Åberg kertoo Ilta-Sanomille.

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kuvat:Arabia

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit