Laulaja Erika Vikman on hehkuttanut kevään aikana olevansa rakastunut somessa. Mediassa on kerrottu, että laulajan rakas on keski-ikäinen pohjanmaalainen lääkärimies.
Nyt Vikman on vahvistanut suhteen Me Naiset lehden haastattelussa. Erika kertoo seurustelleensa uuden kumppaninsa kanssa lopputalvesta saakka.
– Olen tällä hetkellä suhteessa ja onnellinen. Tämä suhde tuntuu oikealta ja potentiaaliselta myös pitkällä tähtäimellä, Vikman kertoo Me Naisille.
Vikman luonnehtii tapaamista rakkaansa kanssa kohtaloksi.
– Parasta tässä suhteessa on se, että yhteytemme toimii monella tasolla, hän kertoo.
– Nyt kaikki tuntuu olevan hyvällä mallilla: rakkaus, koti ja uraputki. Eihän mikään elämässä ole varmaa, mutta pyrin elämään hetkessä. Juuri nyt tuntuu ihanalta ja se riittää.
Erika on pitänyt rakkauselämänsä viime vuosina yksityisenä.
– Siinä on ollut mukana itsesuojeluvaistoa. En myöskään halua tulla määritellyksi miesten kautta. Olen rakentanut itselleni hienon uran ja ansaitsen tulla nähdyksi omana itsenäni, laulaja kertoo.
- ILMOITUS -