Huhtikuussa eroon päätyneet liikemies Stefan ”Stefu” Therman, 33, ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti, 37, ovat ajautuneet Seiskan mukaan rajuun rahariitaan.
Stefu antoi lehdelle haastattelun, jossa hän kertoo Martinan vaativan häneltä oikeudessa lähes 200 000 euroa.
Sofia Belórfin, 30, kanssa nykyisin seurusteleva Stefan on hämillään ex-kumppaninsa rahavaatimuksista. Pari ei koskaan ollut naimisissa vaikka he ehtivät olla yhdessä lähes 10 vuotta.
– Harvan seurustelusuhteen jälkeen ex-kumppani päätyy vaatimaan satojatuhansia, koska väittää avittaneensa vaurastumista, Stefu avautuu.
Seiskan mukaan oikeus hyvitykseen voi olla mahdollinen, jos kumppani (Martina) on antanut suhteessa sellaisen panoksen, että toinen osapuoli (Stefu) on pystynyt kasvattamaan omaisuuttaan.
Martina siis väittää että hän on antanut sellaisen panostuksen ex-parin suhteessa, että se oikeuttaisi korvaukseen.
– Olen tehnyt elantomme eteen töitä niska limassa. Tyttäremme on ollut yksivuotiaasta asti tarhassa, ja kuusi viime vuotta meillä on ollut viidestä kuuteen työntekijää Suomessa ja Espanjassa.
– Martina on saanut luoda uraansa stressaamatta mistään normaali-ihmisen kuluista. Olen valmis hoitamaan tyttäremme kulut, mutta en kustanna ex-kumppanini elämää, Stefu ärjyy Seiskalle.
Kesäkuun lopussa Stefu julkaisi myrskyisän päivityksen ex-puolisostaan Instagram-tilillään. Rajussa tekstissä Stefu kirjoittaa Martinan olevan psykopaatti sekä rahan kiristäjä.
– Nyt on pakko ensimmäistä kertaa elämässä kommentoida kyseisen psykopaatin/sosiopaatin asioita julkisesti näin 10 vuoden jälkeen. Tällainen julkinen jatkuva solvaaminen on jotain aivan käsittämätöntä ihmiseltä kellä on pahoinpitely syytteet rattijuoppous syytteet, lisäksi hän tällähetkellä kiristää lapsen isää rahalla, lapsella ja kaikella muulla mahdollisella, Stefu avautui pari viikkoa sitten Instagram-tilillään.
Alla ex-parin yhteiskuvia ajalta, jolloin kaikki oli vielä hyvin suhteessa. (Kuvan oikeassa reunassa olevasta nuolesta näet seuraavatkin kuvat).