Keikkataukoa pitävä Suvi Teräsniska kertoi ikäviä uutisia perherintamalta

Suvi Teräsniskan lapset ovat sairastuneet.

Kriisin keskellä vellova suosikkilaulaja Suvi Teräsniska on viime aikoina tyhjentänyt kotinsa irtaimistoa. Tuoreimpien tietojen mukaan laulaja on kaupannut Facebookin markkinapaikalla jopa käytettyjä kosmetiikkatuotteitaan. Asiasta on uutisoinut Seiska.

Somehiljaisuutta pitänyt Teräsniska julkaisi tänään tiistaina (31.1) pitkästä aikaa Instagram Stories -päivityksiä, joissa hän kertoo, että hänen lapsensa ovat sairastuneet mahatautiin.

– Lapset mahataudissa. Tässä on ehtiny kattoon Kaunareitakin jo melkein päivittäin, Suvi kertoo telkkarista ottamansa kuvan ohessa.

Laulaja on tv:n tuijottamisen lisäksi pessyt pyykkiä, sillä seuraavassa tarinapäivityksessä Suvi pitää kädessään epämääräisen näköistä sukan riekaletta, joka on peräisin ilmeisesti pesukoneen syövereistä.

– Pesukone ollut viime päivät niin kovilla, että päätin putsata sen ja kuivausrummun. Ja totesin, että kyllä ne näköjään saattaa syödä niitä sukkia, sillä tämä löytyi jostain rööristä, hän kirjoitti.

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit