Niko Ranta-aho houkutteli lapsuudenystävänsä huumemaailmaan: ”Niko kysyi, onko pikkurahan tarvetta”

Katiska-dokumenttisarjan toisen tuotantokauden ensimmäinen jakso julkaistiin tänään Ruutu + -palvelussa. Katiska-päätekijä Niko Ranta-ahon lisäksi dokumentissa esiintyy myös Ranta-ahon lapsuudenystävä, josta tuli yksi Nikon alaisista huumemaailmassa.

– Niko kysyi minulta, että onko minulla pikkurahan tarvetta. Vastasin, että oli. Olin jo tuolloin ulosotossa, ystävä muistelee.

Lapsuudenystävä kertoo dokumentissa, että toiminnan alussa hän vie lähinnä kirjeitä ja toimituksia paikasta A paikkaan B sekä hankki Nikolle puhelimen sekä prepaid-liittymiä.

– Jossain kohti Niko kysyi, että voinko alkaa ottaa vastaan hormoneita. Vastasin myöntävästi. Mietin koko ajan, että kukaan ei ole minun tekemisistäni kiinnostunut.

Lopulta ystävä ryhtyi avustamaan Nikoa huumerikoksissa, joista voi Suomessa saada pitkät vankeustuomiot.

– En tajunnut yhtään, että näistä voi tulla niin pitkiä tuomioita.

Lapsuudenystävä jäi rysän päältä kiinni ja hän sai 10 vuoden vankeustuomion, kun Karhuryhmä otti miehen kiinni Vihdissä sijainneelta huumekätköltä.

Nikon ystävällä oli myös lapsia, joten tilanne oli vaikea.

– Siinä piti itse yrittää olla kovana ja antaa lapselle sellainen kuva, että minulla oli kaikki ok, niin ettei hän olisi ollut huolissaan minusta.

Katiska-käräjät jatkuvat toukokuussa 2022

Niko Ranta-aho tuomittiin Katiska 1 -jutusta 11 vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen. Katiska-jutun toinen pääsyytetty Janne ”Nacci” Tranberg tuomittiin 12 vuoden 11 kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen. Sekä Ranta-aho, että Tranberg ovat valittaneet tuomiotaan hovioikeuteen. Katiska-oikeudenkäynnit jatkuvat Helsingin hovioikeudessa toukokuussa 2022.

Ranta-aho istuu pitkää vankeustuomiotaan parhaillaan Riihimäen vankilassa. Tätä ennen Ranta-aho lusi tuomiotaan Jokelan vankilassa.

Katiska 2 Ruutu+:ssa maanantaisin.

Vankilaan tuomittu Katiska-huumepomo Niko Ranta-aho ei kadu mitään: ”Istun tuomioni kitisemättä ja elämä jatkuu”

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit