Katariina Souri, 57, ottaa kantaa Instagram-stoorissaan Gazan tilanteeseen, Israelin osallistumiseen Euroviisuihin sekä niin sanottuihin Epstein-asiakirjoihin.
Souri julkaisi kannanoton, jossa hän kyseenalaistaa Euroviisujen poliittisen ulottuvuuden ja Suomen roolin kilpailussa.
– Niin tilanne Gazassa kuin Epstein-asiakirjojen paljastamat tiedot ovat raskauttavia Israelin kannalta, Katariina Souri kirjoittaa Instagram-stoorissaan.
-Ilmoitus-
Souri viittaa julkaisussaan Euroopan yleisradiounionin ratkaisuun.
– EBU on vahvistanut, että Israel saa osallistua vuoden 2026 Euroviisuihin. Turvallisuusuhka on kasvanut ja ”epäpoliittinen” laulukilpailu vaatii massiiviset turvatoimet Sveitsiltä. Kilpailua boikotoiviin maihin kuuluvat Alankomaat, Espanja, Irlanti, Slovenia ja Islanti. Protesti liittyy Israelin toimiin Gazassa, Souri kirjoittaa.
Hän nostaa esiin myös Suomen tilanteen ja UMK-voittajan aseman.
– Mitä tekee Suomi? Meillä Euroviisu-huuma kiihtyy, ja päätös osallistua viisuihin on sälytetty kilpailuun osallistuvien vastuulle. UMK:n tulevana lauantaina voittava artisti on kohtuuttomassa tilanteessa joutuessaan tekemään poliittisen valinnan osallistumisesta ”epäpoliittiseen laulukilpailuun”, koska Suomessa päättäjät eivät kykene vastuuta kantamaan, Souri toteaa.
Lisäksi Souri liittää keskusteluun Epstein-asiakirjat ja laajemman poliittisen kritiikin.
-Ilmoitus-
– Meillä niin medialla kuin poliitikoillakin on itsetutkiskelun paikka. Epstein-asiakirjat nostavat esiin äärimmäisen vakavia kysymyksiä länsimaissa harjoitetun politiikan kulissien takaisista keinoista ja jopa rikollisista kytköksistä, ja se että Israelia ei suljeta ulos Euroviisuista, vain lisää epäilyksiä avointa demokratiaa heikentävästä toiminnasta koko Euroopassa, Souri kirjoittaa.
Stoorinsa lopussa hän kyseenalaistaa koko kilpailun sanoman nykyisessä maailmantilanteessa.
– Euroviisut pyrkivät edistämään yhtenäisyyden ja ilon sanomaa. Tässä maailmantilanteessa sanoma saa irvokkaita sävyjä, ja aiheuttaa ainakin itselleni sietämättömän ristiriidan toimintatapojen ja todellisuuden välille. Ehkä yhtenäisyyden olisi jo syytä rakoilla, ja väkisin väännetyn iloisen hymyn hyytyä. Teeskentelyn on aika loppua, Souri päättää kirjoituksensa.