Juha Tapio työsti musiikkia keikkatauolla – kuuntele koskettava uusi kappale!

Juha Tapio julkaisi uutta musiikkia tällä viikolla. Uuden singlen nimi on Valitsisin sut.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Juha Tapio (@juhatapioofficial) jakama julkaisu

Juha kertoo musiikin tekemisestä näin:

– Näin se tapahtui ja tästä se kertoo:
Taisi olla toukokuuta kun istuimme Kruununhaassa Kaiun studioilla Rafael Elivuon ja Aleksanteri Hakaniemen kanssa samaan huoneeseen, tarkoituksenamme tunnustella onnistuisiko meiltä kimpassa laulunteko. Kukin oli tahollaan kehittänyt pientä ideantynkää laulun siemeneksi, ja kun toimme ajatuksemme ilmoille, kävi ilmi että ihmeellisellä tavalla ne olivat samansuuntaisia ja toisiaan täydentäviä.

– Muutaman sähköisen tunnin aikana kirjoitimme laulun, annoimme sen nimeksi Valitsisin sut, ja soitimme valtavan innostuksen vallassa raitoja laulun tueksi. Samalla innolla kutsuimme bändin studioon soittamaan tarvittavat lisä-äänet. Monta kertaa jälkikäteen mietin, mitä laulussa vielä muuttaisin, ja aina totesin että en mitään. Se on sopivasti sinne päin, se on totta ja ennen kaikkea tekohetken into kuuluu läpi.

– Kun mietin mikä laulu julkaistaisiin tänä syksynä, tämän biisin teema tuntui itselleni oikealta ja ajankohtaiselta. Hiljaiselon aikana on tullut mietittyä tänne saakka elettyjä vuosia, kaikkea saatua onnea, kaikkea sitä mikä on pitänyt kestää, mistä on pitänyt selvitä. Päällimmäisenä on syvä kiitollisuus ihmisistä joiden kanssa on saanut tehdä yhteistä matkaa. Lähipiiristä yksityiselämässä ja työssä, teistä joiden kanssa olen saanut jakaa musiikkini. Teistä – jos koko seikkailu pitäisi alkaa alusta – joille sanoisin: valitsisin sut mukaani. Uudestaan. Uudestaan.

Juha vietti myös hopeahääpäiväänsä hiljaittain. Lue juttu tästä: Juha Tapio vietti hopeahääpäiväänsä – katso romanttiset kuvat!

Juhan uuden biisin voit kuunnella Instagramista:

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Juha Tapio (@juhatapioofficial) jakama julkaisu

Tai suoraan tästä linkistä: Juha Tapio: Valitsisin sut

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit