Juha Tapio vietti hopeahääpäiväänsä – katso romanttiset kuvat!

Laulaja ja lauluntekijä Juha Tapio kirjoitti Instagramiin tunteikkaan päivityksen 25-vuotis hääpäivänsä kunniaksi:

– Tänään tulee tasan 25 vuotta siitä kun sain suudella vastavihittyä vaimoani Ylistaron kirkon alttarilla. Mua on kohdannut aivan käsittämätön onni ja siunaus kun olen saanut jakaa elämäni ja perustaa perheen tämän uskomattoman hienon, viisaan ja lämminsydämisen ihmisen kanssa. Mitkään sanat eivät kerro tarpeeksi, olen tosi kiitollinen ❤️#hopeahääpäivä

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Juha Tapio (@juhatapioofficial) jakama julkaisu

Monet julkkikset kuten Mikko Leppilampi ja Jenni Vartiainen ovat onnitelleet paria sydämien kera. Instagram-tarinasta näkee myös videopätkän Juhan häistä.

Juha on käyttänyt koronan aiheuttaman keikkatauon hyväkseen kirjoittamalla uutta materiaalia:

– Keikattoman hiljaiselon aikana olen tapaillut sävelmiä ja kirjoittanut niihin lauluja. Väliin työskennellyt intensiivisesti viikkokausia, välillä hissukseen aihioita muhitellen. Enimmäkseen itsekseni työhuoneella, silloin tällöin yhdessä taitavien kollegoiden kanssa.

– Lauluja on kertynyt kymmenittäin, ja kertyy yhä. Jotkut kuin jatko-osia urani merkittäville biiseille, toiset aivan uudenlaisia, muutamat yhtäaikaa tuttuja ja tuoreita. Olen aika fiiliksissä. Tunnelma on vähän sama kuin aikoinaan Mitä silmät ei nää-albumia valmistellessa.

– On pohja jolle rakentaa, samalla ilmassa on jotain uutta ja jännittävää. Nyt vain suunnitellaan että mitä ja missä järjestyksessä lauluja julkistellaan. Joka tapauksessa julkistellaan, sillä mulla on ollut ikävä teitä ja sitä että koetaan musiikkia yhdessä, muusikko kirjoittaa Instagramissa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Juha Tapio (@juhatapioofficial) jakama julkaisu

Jäämme innolla odottamaan uutta musiikkia ja uusi keikkoja! Juhan uusin: Valitsisin sut julkaistaan huomenna torstaina 16.9. klo 19.15!!!!

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Juha Tapio (@juhatapioofficial) jakama julkaisu

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit