Janne ”Nacci” Tranberg MTV:n rikospaikka haastattelussa: ”Kuinka Suomen valtio maksoi miljoonan, vain kun pyysi!”

Katiska-vyyhdin toinen pääsyytetty Janne ”Nacci” Tranberg kertoo MTV:n rikospaikka erikoishaastattelussa miten hän pakoili poliisia ja veitti aikaa pakomatkalla. Mies kertoi myös rutiineistaan espanjalaisessa vankilassa. Tranbergin piilottelu poliisilta kesti lähes kaksi vuoota. Miehen pakomatka Espanjaan alkoi vuodenvaihteessa 2017–2018 ja päättyi 7. lokakuuta 2019. Matkan ajan Nacci oleili lähinnä Etelä-Espanjan Andalusian alueella, mutta paljastaa käyneensä myös muun muassa Ranskassa.

Törkeistä rikoksista syytetty Tranberg tuotiin Suomeen poliisisaattueessa marraskuun lopussa 2019. Pitkä eristys Vantaan vankilassa päättyi kesäkuun lopussa 2020.

Motiivi pakomatkalle

Motiiveistaan lähteä pakoon Tranberg mainitsee ALV-petoskeikan ja siitä tulevan vankeusrangaistuksen. Entistä Cannonball-johtohahmoa ei huvittanut mennä istumaan tuomiota ALV-keikasta, joten pako Espanjaan sai idean.

Ensimmäinen haastattelu

45 minuutin haastattelu on miehen ensimmäinen julkinen esiintyminen lokakuussa 2019 tehdyn pidätyksen jälkeen. Tranberg kertoo MTV:n rikostoimittajille muun muassa miten espanjalaiset poliisit pidättivät hänet kadulla väkivaltaisesti. Poliiseja oli pidätystilanteessa Jannen mukaan toistakymmentä. Kotoaan polkupyörälenkille lähtenyt lähtenyt Nacci lensi omien sanojensa mukaan pyörän päältä maahan ja saneensa nyrkin iskuja päähän.

Kiistää syytteet

Europolin etsityimpiin rikollisiin kuulunut Tranberg kiistää syyllistyneensä törkeisiin huumausaine- ja dopingainerikoksiin.

– En ole ainakaan mitään sellaista tehnyt, mistä 13 vuotta pitäisi tulla.

– Rahansiirtoihin olen osallistunut, mutta kun ei mua rahanpesusta edes syytetä, Tranberg paljastaa MTV:n rikostoimittajille.

Toinen kirja

Haastattelun loppupuolella paljastuu että Nacci kirjoittaa parhaillaan toista kirjaansa, jossa on tarkoitus kertoa uusia paljastuksia sekä mennä tapahtumiin syvemmin käsiksi. Toisessa kirjassa kerrotaan muun muassa ALV-petosjutusta ja Janne väläyttää että uudessa kirjassa saadaan vastaus siihen ”kuinka valtio maksoi miljoonan, vain kun pyysi”.

Kirjassa tullaan kertomaan yksityiskohtaisesti Espanjan vankila-ajoista ja pakomatkasta sekä niihin liittyvistä tapahtumista. Janne kertoo kirjassa myös oman näkemyksensä Katiska-vyyhdin kulissien takaa. Lisäksi tietoon tulee muita asioista mitä mediassa ei ole kerrottu.

Lue myös: IL: Janne Tranberg ja Niko Ranta-ahon sisko suutelivat ja halailivat avoimesti käräjäsalissa

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Käyttäjän @janne.nacci jakama julkaisu


Lähde: MTV

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit