Laulaja Janna Hurmerinta, 39, julkaisi eilen naistenpäivän kunniaksi hehkeän bikinikuvan, jonka yhteydessä hän tuo esiin Suomessa vallitsevan tasa-arvo-ongelman.
Janna julkaisi helmikuussa itsestään upean bikinikuvan, jossa hän oli rentoutumassa spa-kylpylässä. Kyseinen kuva poiki tökeröitä kommentteja.
Janna kertoo halunneensa nostaa ilkeitä kommentteja esiin naistenpäivänä osoittaakseen tasa-arvon ongelmat.
– Saamme Suomessa onneksi elää melko tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, verrattuna moniin muihin maihin, vaikka parannettavaa löytyy täällä meilläkin vielä paljon. Ajattelin näin naistenpäivän kunniaksi julkaista muutaman kommentin ja viestin, joita sain edellisen kuvapostaukseni jälkeen ja vastata niihin samalla kaikille näin yhteisesti, Janna kertoo.
Janna julkaisi tekstissään saaman tylyt kommentit, joiden perään hän itse kommentoi viestejä.
”Huomaa kyl että oot saanut lapsen”. – Ok
”Ei taida biisit enää myydä kun tarttee tälläsiä kuvia julkaista”. – Kaikki on toki suhteellista. Viimeisintä albumiani Spektriä on striimattu n. 30 miljoonaa kertaa, Janna tylyttää.
”Kun ei biisejä ite osaa tehdä voi aina paljastella”. – Kirjoitan kyllä kaikki biisini itse ja yhdessä parhaan tiimini kanssa.
”Eihän tämä Hurmerinnan tyttö muuta enää teekään kuin julkaisee bikinikuvia”. – Kyllä mä mielestäni jotain muutakin teen. Viimeisin julkaisemani bikinikuva oli yli kolmen vuoden takaa. Oon sen jälkeen julkaissut lukuisia biisejä ja yhden kokopitkän albumin. Viimeiset 1,5 vuotta olen ollut äitiyslomalla ja samalla työstänyt mun tulevaa, meijän tekijöiden mielestä, mun tähänastisen urani parasta albumia ja se julkaistaan kyllä heti kun se on valmis.
– Tämä oli vaan pikkuriikkinen esimerkki siitä miten paljon meitä arvostellaan, meijän saavutuksia ja älykkyyttä vähätellään, vain sen takia että olemme naisia. En voi myöskään olla ajattelematta että olisko miesartisti saanut vastaavanlaisia kommentteja julkaistuaan kuvan ilman paitaa?
– Maailman talousfoorumin tutkimuksen mukaan maailmanlaajuiseen tasa-arvoon on niin pitkä matka, ettei siihen päästä nykytahdilla edes nykysukupolvien eliniän aikana, Janna kirjoittaa.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Nätti kuva…ei mitään pahaa sanottavaa..normaali spa-kuva..vartalossa ei mitään vikaa. Mutta tasa-arvon vuoksi toivoisin esimerkiksi Vesku Jokisesta samanlaista kuvaa….ei olisi huono laisinkaan..
Joko tuokin alkaa riisua? Ei helvetti, mikä noita kaikkia exhibitionisteja vaivaa?! Vanhat akatkin strippaa puolialasti, näistä nuoremmista tyrkyistä puhumattakaan. Yrittäkää nyt edes pitää ne vaatteet päällä!! Saattaa ilkeämielinen kirjoittelu kummasti vähentyä!
Kyllä miehetkin saisivat kommentteja, jos esiintyisivät stringeissä kohoutumiaan esitellen. Miehet eivät sellaista vain kehtaa tehdä.
entä string emil?
Koeta jaksaa pukea vaatteet päälle, saattaa ”törkeät” kommentit mukavasti loppua.
Ja suu törröllään näillä toisillakin välillä.
En edes viitsi kirjoittaa, miltä näyttää…
Kummallisia villityksiä.