Seiska: Janita Lukkarisen erikoinen testamenttiriita ratkesi: Testamentin toimittanut henkilö luovutti hautajaisten päätösvallan Janitan vanhemmille

Marraskuun lopussa syöpään kuollut julkkiskaunotar Janita Lukkarisen, 27, hautajaisjärjestelyihin tuli mutkia matkaan, kun perheen ulkopuolinen henkilö oli toimittanut seurakuntaan Janitan testamentin, jonka mukaan hänet on määrätty vastaamaan hautajaisjärjestelyistä, asiasta uutisoi muun muassa MTV ja IL.

Nyt Janitan Jaana-äiti on kertonut Seiskalle tuntemuksiaan surun keskeltä.

– Me läheiset olemme joutuneet käyttämään paljon aikaa tämän käsittämättömän testamenttiväitteen vuoksi, jotta asia saadaan oikaistua, Tämän ajan ja siihen käytetyn energian olisimme halunneet viettää rauhassa suruaikaa Rakkaan Tyttäremme poismenon johdosta sekä saattaa hänet viimeiselle matkalleen sinä päivänä, joka oli alunperin sovittu. Väitetyn hallussa olevan testamentin mukaan kaikki hautajaisiin liittyvä kuuluu perheemme ulkopuoliselle henkilölle, mutta tiedämme, että se ei ole Janitan tahto, Janitan äiti Jaana Lukkarinen kertoi Seiskalle keskiviikkoaamuna.

Lehden mukaan testamentti on edelleen ulkopuolisen henkilön hallussa, ja henkilö kertoo Seiskalle toimittaneensa testamentista kopion seurakunnalle joulukuun alussa.

Henkilö vakuuttaa myös, että testamentti on aito, ja hän kertoo saaneensa sen vuoden 2020 alkupuolella suoraan Janitalta. Hän myös kiistää olleensa mukana tekemässä testamenttia.

Lue myös: Janita Lukkariselta vielä viimeinen päivitys – syöpään menehtyneen naisen isä julkaisi Instagramissa koskettavan kirjoituksen

PÄÄTTI ANTAA PÄÄTÖSVALLAN JANITAN VANHEMMILLE

Testamentista ja hautajaisjärjestelyistä nousseen valtavan kohun vuoksi Janitan ”ystävä” vetäytyi riidasta ja luovutti päätösvallan Janitan hautajaisista tämän vanhemmille.

– Haluan antaa päätösvallan Janitan vanhemmille, vaikka minulla olisi oikeus päättää asiasta, henkilö kertoi Seiskalle.

– En halua sotkeentua heidän keskinäiseen riitaansa.

Surun keskellä elävät Janitan vanhemmat pääsevät nyt jatkamaan tyttärensä hautajaisjärjestelyitä.

Asiasta ehdittiin tehdä myös jo rikosilmoitus, ja Hyvinkään poliisi kertoi aloittaneensa asiasta esitutkinnan.

Lue myös: MTV: Janita Lukkarisen testamentista on tehty rikosilmoitus! – Isä murehtii: ”Seurakunta on kieltäytynyt hautaamasta Janitaa”

Seuraa Gekkosta Instagramissa.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit