Eilen Ilta-Sanomien uutisen myötä verkkoon levisi kohukuvia UMK:ssa toiseksi sijoittuneesta Goldielocksista, eli Ella Mäntysestä. Punaisella matolla poseeratessa hänen asunsa alaosa oli huomaamatta siirtynyt sivuun, paljastaen intiimialueen kameroille. Vaikka kuva poistettiin hieman myöhemmin IS:n sivuilta, se ehti jo levitä muun muassa Ylilaudalle.
Lue lisää: UMK-kisaaja Goldielocks vilautti! – Intiimialue näkyi punaisella matolla!
Nyt Mäntynen on julkaissut Instagram-tilillään päivityksen, jossa hän kertoo UMK-tunnelmiaan.
– Noniin, nyt on miun matka UMK:ssa on tullut päätökseen ja vitsit miten uskomatonta meininkiä. Vastaanotto on alusta asti ollut MIELETÖN. JA SIIS JÖSSES. Olin Raatien YKKÖNEN, kansan KAKKONEN? Mäntynen kirjoittaa ja kiittelee saamistaan sadoista viesteistä.
Mäntynen myöntää, että tappio ottaa koville.
– Valehtelisin, jos väittäisin ettei yhtään harmita, että Sveitsi jää nyt välistä. MUTTA olen enemmän kuin positiivinen, että tämä on vasta suurenmoisen matkan alku, jota myö lähdetään nyt porukalla tallustamaan yhdessä teiän kanssa. Joensuu goes Hollywood sooner or later.
Artisti lupaa faneilleen lopuksi uutta musiikkia.
– Pohjois-Karjalan muikkelit ei paljoa lepäile, joten uutta musiikkia maailmalle ja keikkoja Suomeen, sekä Eurooppaan on tulossa PIAN! Toivon näkeväni teitä ihanaisia siellä (mielellään ilman kurkunpään tulehdusta, haha).