Rajut maastopalot riehuvat Yhdysvaltain Kalifornian osavaltiossa, ja tilanne on erityisen vakava Los Angelesin alueella. NBC:n mukaan ainakin viisi ihmistä on menehtynyt kaupungin historian tuhoisimmassa maastopalossa. Evakuointikäsky on annettu 180 000 ihmiselle, ja 200 000 ihmistä asuu valmiustilan alueella.
Etelä-Kalifornian Orange Countyssa, Los Angelesin piirikunnan eteläpuolella, asuu myös ex-jääkiekkoilija Teemu Selänne perheineen.
Sirpa Selänne kertoi Iltalehdelle, että heidän kodistaan on noin kahden tunnin ajomatka paloalueelle.
– On kamalaa ja surullista, miten paljon palot ovat tuhonneet, ihmisten koteja, kouluja ja ravintoloita. Ahdistaa noiden ihmisten puolesta, Sirpa Selänne viestittää Iltalehdelle.
Sirpa kertoo seuranneensa maastopalojen etenemistä televisiosta tiiviisti kahden päivän ajan.
– Yksinkertaisesti järkyttävää ja niin surullista. Onneksi tuulet ovat nyt tyyntyneet ja palot saadaan ehkä hallintaan jonkin ajan päästä. Illalla tuuli taas kasvaa, Sirpa kertoo IL:lle.
– Silloin kun palot alkoivat, meidänkin alueella oli myrskyn kaltainen pelottava tuuli. Nyt tyyntä ja kaunis ilma. Sydän syrjällään katselen nytkin uutisia ja mietin, miten tulipalojen tuhoamien alueiden ihmiset toipuvat kaikesta tästä.
Sirpa kertoi viime syksynä Instagram-tilillään suuresta maastopalosta, joka riehui perheen asuinalueella.
– Silloin katselimme kotoa kamalia liekkejä vastapäisellä vuodella. Onneksi tuuli vei sitä paloa asumattomille alueille. Nyt kamalan arvaamaton tuuli on saanut aikaan sen, että palo on tehnyt järkyttävää tuhoa asuinalueella. Pahin mahdollinen on tapahtunut, Selänne kertoo Iltalehdelle.
Lue myös: Palaako Selänteiden koti maan tasalle? – Sirpa otti pelottavan kuvan takapihaltaan: ”Rukoilen”
Useat julkkikset ovat menettäneet kotinsa palojen myötä. Aftonbladet-lehden mukaan näihin julkkiksiin lukeutuu ainakin Steven Spielberg, Heidi Montag, Tom Hanks, Ricki Lake, Ben Affleck, Reese Witherspoon, Eugene Levy, Spencer Pratt, Mandy Moore ja Paris Hilton.