IL: Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari ottivat ison askeleen suhteessaan

Liike Nytin puheenjohtaja ja kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo, 70, ja Jasmine Pajari, 36, ovat muuttumassa vappuna yhteen. Asiasta uutisoi Iltalehti.

– Nyt oli oikea aika tehdä tämä, Pajari kertoo Iltalehdelle.

Pajari muuttaa Hjalliksen luo Siposeen. Muuton seurauksena Pajari jättää vanhan työnsä Kangasalan kaupungin tapahtumakoordinaattorina.

Hän kertoo saaneensa uuden työpaikan Helsingistä.

– Olen saanut hyvän työtarjouksen Helsingistä. Eli myös sillä saralla tulee muutoksia tulevaisuudessa, Pajari toteaa IL:lle.

Pajari kertoo, että hän ja Hjallis tulevat kevään ja kesän aikana sisustamaan Sipoon kotiaan sisältä ja ulkoa.

– Kyllä Sipoo tuntuu jo kodilta. Sitten, kun tavaranikin muuttavat sinne, niin varmasti se tunne vielä voimistuu. Mutta joitakin sisustusmuutoksia varmasti tapahtuu, Pajari kertoo.

Parisuhde voi muutenkin hyvin. Tulevana kesänä pariskunta aikoo nauttia yhteisestä ajasta Sipoossa.

– Meillä on sujunut kaikki todella hienosti. Kesää emme ole ehtineet erikseen kovin paljoa suunnitella. Odotan, että olemme lomalla ja varmasti molempien toive on, että ehtii levähtää ja elämä tasaantuisi. Kyllähän sitä keksii tekemistä ja puuhaa.

Lähde: Iltalehti

Seuraa Gekkosta Instagramissa.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit