Toistaiseksi avioehtoa ei ole tehty.
Kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo ja yrittäjä Jasmine Harkimo menivät naimisiin lauantaina 8. elokuuta Sipoossa.
Ilta-Sanomien mukaan parilla ei ainakaan toistaiseksi ole rekisteröityä avioehtoa, eikä sellainen ole myöskään vireillä Digi- ja väestötietovirastossa.
Lue myös: Hjallis ja Jasmine Harkimo julkaisivat upeat hääkuvat – tältä rakkaudentäyteinen päivä näytti!
Ilman avioehtoa puolisoilla on lähtökohtaisesti avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Harkimolla riittää myös jaettavaa: hän kertoi vuonna 2023 omistavansa muun muassa velattoman omakotitalokiinteistön Sipoossa sekä noin 200-neliöisen kerrostaloasunnon Helsingissä, josta oli tuolloin miljoona euroa velkaa.
Myös puolisoiden tuloissa on ollut melkoinen ero. Vuonna 2023 Hjallis tienasi yhteensä 227 134 euroa, kun Jasminen tulot jäivät 32 111 euroon.
Avioehto voidaan toki tehdä myös myöhemmin avioliiton aikana, joten Harkimoiden omaisuuspeli ei välttämättä ole vielä lopullisesti lukittu.
Lue myös: Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari: perheenlisäystä!