HS: Sirpa Selänne toivoo Trumpin tiukentavan rajapolitiikkaa: ”rikollisuus on lisääntynyt hirveästi”

Kaliforniassa asuva Sirpa Selänne kertoi Helsingin Sanomille iloitsevansa Donald Trumpin voitosta Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.

Selänne toivoi erityisesti, että uusi presidentti tiukentaisi rajapolitiikkaa.

– Meidänkin asuinalueella rikollisuus on lisääntynyt hirveästi. Toivotaan, että nyt saadaan rajalle parempi kuri, Selänne kertoo HS:lle.

Lue myös: Oho! Teemu Selänne pitää autossaan baseball-mailaa ja puukkoa – Tässä syy!

Sirpa toivoo myös, että Trump yhdistäisi jakautuneen kansakunnan.

– Toivotaan, että nyt alkaa se kultainen aika, minkä Trump on luvannut.

Selänne seurasi vaaleja Palm Springsissä puolisonsa, kiekkolegenda Teemu Selänteen, ja ystäviensä kanssa.

Selänteet saivat Yhdysvaltain kansalaisuuden tänä vuonna, mikä mahdollisti heille ensimmäistä kertaa äänestämisen maan vaaleissa. Selänne kertoi odottavansa innolla yhteistyötä Trumpin ja Suomen presidentin Alexander Stubbin välillä.

– Kaksi hienoa miestä, Sirpa ylisti.

Lue myös: Teemu Selänne lähetti terveiset nykynuorille: ”Tää on kova maailma ja täällä ei heikot pärjää”

Trumpin voiton varmistuttua Teemu kehotti suomalaisia harjoittamaan itsetutkiskelua.

– Kaikki rakkaat suomalaiset tvitter ystävät, Amerikan kansa on puhunut… jos olisin yksi teistä, niin katsoisin peiliin ja kysyisin onko minua huijattu? Selänne twiittasi X:ssä.

Lue myös: Teemu Selänne: Suomalainen media kopioi uutiset USA:n demokraattikanavilta

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
jestas sentään
jestas sentään
8 kuukautta sitten

Vero-sipe ameeriikan varapressaksi, mihin rooliin mäsä-teme laitettaisiin?
Olisiko valkoisentalon some tiedottaja, niin tiedettäisiin Suomessakin mitä nämä jenkkilän super starat trumpelon kanssa hommailevat!
Tämä pariskunta on amerikan kansalaisuuden myötä munanneet itsensä täysin!!! nyt ollaan jenkimpiä kuin jenkit itse….

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit