HS: Erika Vikman kertoo isosta päätöksestään: ”voin nyt paremmin kuin moniin vuosiin”

Laulaja Erika Vikman, 29, kertoo tuoreessa Helsingin Sanomien haastattelussa elämästään.

Erikan elämä on ollut kiireistä ja kuluttavaa viime vuosina. Hän julkaisi myös kaksi isoa hittiä, Cicciolina ja Syntisten pöytä, jotka molemmat ajoittuivat koronasulkujen aikaan.

Spotifyn listojen kärjessä keikkuneista hiteistä huolimatta Erika eli kädestä suuhun, sillä töitä ei ollut. Erika kertoo HS:lle, että levy-yhtiö auttoi häntä taloudellisesti tuohon aikaan.

Kun keikkalavat viimein aukenivat Vikman painoi töitä burn outiin asti. Sitten hän teki kovan päätöksen, ja päätti lopettaa alkoholinkäytön.

– Haluan jaksaa täysillä tätä alaa, joten kesäkuun alussa päätin lopettaa alkoholinkäytön. Alkoholi väsyttää ja tekee impulsiivisemmaksi. En aseta itselleni paineita, mutta toistaiseksi on ollut hyvä valinta olla ihan selvin päin, ja voin nyt paremmin kuin moniin vuosiin, laulaja kertoo Helsingin Sanomissa.

– Nyt rullaa kivasti, ja nautin siitä todella paljon, että on tasaista, viime vuoden lopulla Peppi-koiran hankkinut laulaja kertoo.

Vikman on parhaillaan lomalla New Yorkissa.

Lue myös: Erika ja Jennika Vikmanin isä toruu tyttäriään videolla: ”Se on henki pois”

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit