Juha Mieto roiski pissaa doping-testaajien päälle: ”Osa meni flikkojen silmille”

TV1:ltä tulee tänään Itse asiassa kuultuna -sarja, jossa entinen hiihtäjä Juha ”Jussi” Mieto, 73, muistelee 80-luvun tapahtumia toimittaja Juho-Pekka Rantalalle.

Doping-testaajien asenne ei miellyttänyt Mietaata, ja asian muisteleminen tuntuu nostattavan yhä hänen verenpainettaan.

– Kun pääsin Pihtiputaalla maaliin, kimppuuni hyökättiin kuin hyeenat: ”Dopingtestiin!”, Mietaa tuhahtaa.

Kurikan jätti muistelee ohjelmassa miten häneen tartuttiin fyysisesti kiinni.

Vessassa Mieto antoi pissanäytteen, mutta päätti samalla kostaa työtään tekeville naistestaajille roiskimalla virtsaa heidän päälleen, vaikka tarkoitus oli pissata vain muovikuppiin.

– Kaksi naista tuli siihen katsomaan vierelle. Otin pippelistä kiinni, pistin painetta ja ryöpsäytin kerralla. Osa meni flikkojen silmille. Ajattelin, että siitäpäs tuli tuijottelijoille, ex-kansanedustaja paljastaa.

Hiihtäjälegenda sanoo, että testaajat olivat hänen mielestään liian aggressiivisia.

– Harmittaa, etteivät he osanneet olla fiksusti, vaan olivat hyökkääviä.

Juha Mieto toimi kansanedustajana vuosina 2007–2011.

Kuva: AOP

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kuvat:AOP

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit