Laulaja Erika Vikman julkaisi pari päivää sitten uuden kappaleensa Kateus. Biisi on saanut hyvän vastaanoton yleisöltä.
”Teimme tämän voimabiisin, joka sopii yhtä lailla minun kuin Kikankin elämään. Kappale kertoo siitä, kuinka tärkeää on uskoa itseensä ja omaan voimaansa kateuden, juorujen, säälin ja selkääntaputtelijoiden valtaamassa maailmassa. Kappaleen C-osan kirjoitimme suoraan Kikalle: Sinä opetit tietäni rohkeasti kulkemaan, liian kiltit kun harvemmin historiaa kirjoittaa!”, Erika kertoi tiedotteessa.
Erika on uusinut uuden biisin myötä myös tyyliään. Laulaja julkaisi Instagram-tilillään kuvan, jossa hän poseeraa lyhyemmässä ja vaaleamassa hiustyylissä, jonka kruunaa räväkkä meikki.
Erikalla on kuvassa päällään vaaleanpunainen asu sekä mustat nahkakäsineet.
Katso kuva alta.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Inhottava lihava pottunokka.
Ei tää oo mihinkään muuttunut. Hyvien ja ammattitaitoisten artistien ei tarvitse esiintyä puolialastomana ja levitellä jalkojaan esiintyessään. Esille pitää päästä keinolla millä hyvänsä että huomataan. Lauluäänestä puhumattakaan. Perässä tulee Helmi sama tyyli eikä osaa laulaa. Iso D rinnalla pääsee esille. Hän vie. Kumma kun toisista piitää tehdä laulajia keinolla millä hyvänsä.
ei ketään kiinnosta tuollaisen lihavan vosun levittelyt , tää biisi kateus kertoo varmaan siitä kuinka tää tyrkky on itse kateellinen kauniille ja laulutaitoisille nais artisteille…kyllä näin on !
No siitä kateudestahan just laulukin kertoo. Hyvä Erika
Kun hänen taitonsa vaan eivät riitä, niin täytyy hakea julkisuutta puolialastomana.
Ammattilaiset voivat pitää vaatteet päällänsä.
Se on kyl just näin. Oikeestaan säälittää.
ihan sama vaikka esiintyisi alasti , taidot ei vaan riitä…ehkä eroottinen taiteilija ois sopivampi ammatti , mut siinäkin pitää tänä päivänä olla kaunis ! ei toi tursake pääse kuin navetta piiaksi…
Mitä uutta? Missä uusi tyyli? Sama vanha lyyli, joka matkii Kikkaa ja Madonnaa.
Aivan sama mikä tuonkin tyrkyn tyyli on. Ällöttävä nainen.