IS: Erika Vikman suhdehuhuista Vain elämää -kollega Jyrki69:n kanssa – ”Tiettyä yksinäisyyttä en tunne niin pahasti”

Vain elämää -ohjelma palaa perjantaina televisioon.

Yksi ohjelman tunnetuimmista tähdistä on laulaja Erika Vikman, joka on yhdistetty romanttisessa mielessä niin ikään tulevassa Vain elämää -ohjelmassa mukana olevan, The 69 Eyes -rockyhtyeen laulajan Jyrki 69:n eli Jyrki Linnankiven kanssa.

Kaksikko on pysynyt hiljaa suhdehuhuistaan julkisuudessa, mutta nyt Vikman kommentoi uutta Vain elämää -kautta sekä romanssijuoruja Ilta-Sanomille.

– Luultavasti elämäni paras kokemus. Sieltä lähti tietyllä tavalla muuttuneena ihmisenä, Erika kertoo rehellisesti kokemuksestaan.

Ohjelmassa nähdään muun muassa herkkä hetki, kun Jyrki69 kumartuu suutelemaan Vikmania kämmenelle lauluesityksensä jälkeen. Häkeltynyt Erika myöntää hieman ihastuneensa eleestä. Erika ei kuitenkaan ole halukas kommentoimaan suoraan tunteitaan Jyrkiä kohtaan.

– Voitte vain jatkaa spekulaatiota ja katsokaa ohjelma, Erika toteaa IS:lle.

Erika kertoo tehneensä linjauksen, ettei hän puhu rakkauselämästään julkisuudessa. Laulaja kuitenkin myöntää, ettei tunne oloaan enää niin yksinäiseksi kuin ennen ohjelmaan osallistumista.

– Tiettyä yksinäisyyttä en tunne niin pahasti tällä hetkellä kuin vaikka vuosi sitten.

Erikan ja Jyrki69:n lisäksi 13. Vain elämää -kaudella ovat mukana Meiju Suvas, Redrama, Tommi Läntinen, Yona, Pete Parkkonen ja Mikko Alatalo.

Nelonen Media

Vain elämää -ohjelma nähdään perjantaisin Nelosella klo 20.00.


Lähde: Ilta-Sanomat

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit