Tuore tutkimus varoittaa: Jo yksi energiajuoma voi altistaa sydänkohtaukselle!

KUVA: Gekkonen.net

Tuore tutkimus varoittaa: Jo yksi energiajuoma voi altistaa sydänkohtaukselle!

Yhdysvaltojen Teksasin yliopisto on tehnyt tutkimuksen yhdessä McGovern Medical Schoolin kanssa energiajuomien vaikutuksista ihmisen elimistöön.

Tutkimukset osoittivat, että jo yksi energiajuoma supistaa verisuonia jopa puolella. Tästä aiheutuu paljon haittaa ja sydänkohtauksen riski kasvaa merkittävästi.

Tutkimukseen osallistui 44 opiskelijaa, joille annettiin seitsemän desilitraa energiajuomaa. Opiskelijat olivat terveitä parikymppisiä tupakoimattomia nuoria. Heidän verisuoniensa laajuutta tutkittiin ja mitattiin ennen energiajuoman nauttimista ja 90 minuuttia sen jälkeen.

Tuloksista kävi ilmi, että verisuonten pinnassa olevien endoteelisolujen toiminta häiriytyi pahasti.

Verisuonten sisähalkaisija oli huvennut jopa puolella 90 minuuttia juoman nauttimisesta. Tutkimusprofessori John Higginsin mukaan on tärkeää tutkia enemmän energiajuomien vaikutuksia, niiden suuren ja kasvavan suosion vuoksi.

Etenkin jos juomia nauttii säännöllisesti, olisi hyvä miettiä vaihtoehtoa kyseisille juomille.

Juotko sinä energiajuomia ja oletko tietoinen terveysriskeistä joihin energiajuomat saattavat altistaa? Kommentoi alas ja muista jakaa tämä tärkeä varoitus kaikille ystävillesi!

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit