Kiti Kokkonen kertoo vointinsa kohentuneen.
Näyttelijä Kiti Kokkonen, 51, on kertonut avoimesti terveyshuolistaan ja vaihtelevasta toimintakyvystään.
Nyt 148,5-senttisellä näyttelijällä on kuitenkin pitkästä aikaa hyviä uutisia kerrottavanaan.
Kokkonen julkaisi Instagramissa videon, jolla hän esittelee lähes valmista itse tekemäänsä leopardiasua. Samalla hän kertoo kankeuden ja kipujen hellittäneen ainakin toistaiseksi.
– Kankeus ja kivut taas hetkeksi poissa. Portaat mennyt tänään ylös alas ongelmitta ja syväkyykkykin onnistuu jälleen.
Taustalla on tällä hetkellä toimivaksi saatu lääkitys.
– Pitkään rajoittuneen ja ailahtelevan toimintakyvyn ja kipujen kanssa elävät tietää mikä taivaan lahja se on, kun lääkitys on edes joskus kohdillaan. Ihan kuin olisi taas kärrynpyöriä ja kuperkeikkoja tekevä lapsi, Kokkonen hehkuttaa Instagramissaan.
Kokkonen on kertonut kärsineensä kroonisesta kivusta jo yli kymmenen vuoden ajan. Hän ei ole julkisesti avannut kipujen taustalla olevaa tarkkaa diagnoosia.
Lue myös: Kiti Kokkoselta uskomaton paljastus: ”Aikuisena häpesin sitä”
Seuraajat ilahtuivat Kokkosen kuulumisista
Kokkosen julkaisu on saanut runsaasti lämpimiä kommentteja. Seuraajat ovat iloissaan niin hänen paremmasta voinnistaan kuin näyttävästä leopardiasustakin.
– Se hetki, kun huomaa arjen olevan hetken kivutonta tai edes siedettävää, on parasta kipujen kanssa elävälle. Ihanaa, kun jaksat paremmin. Ihana asu, eräs seuraaja kirjoittaa.
– Ehdoton asu kissanaiselle! Ihana, toinen kehuu.
– Ihastuttava kertakaikkisesti, kommenttikentässä hehkutetaan.
Yksi seuraajista innostui asusta niin paljon, että ehdotti Kokkosen ryhtyvän valmistamaan vastaavia myös muille.
– Voisko näitä alkaa ihan tuottamaan ja myymään? Ihana tyyli. Tilaisin heti myös itselleni.