Daniel Lehtonen ja Eveliina Uosukainen: Ero!

Temptation Island Suomi -ohjelmasta tuttu Eveliina Uosukainen ja takavuosina ”Bile-Danina” tunnettu tosi-tv-tähti Daniel Lehtonen ovat eronneet.

Pari kertoo asiasta yhteisessä Instagram-päivityksessä.

– Halutaan Danielin kanssa kertoa teille, että olemme yhteisymmärryksessä ja hyvissä väleissä päättäneet lähteä eri teille. Tähän ei liity draamaa tai kolmansia osapuolia – rakkautemme on vain muuttanut muotoaan, kaksikko kertoo.

– Olemme jakaneet uskomattomat 9 vuotta ja yhdessä kasvaneet aikuisiksi, ja vaikka elämämme vie meitä nyt eri suuntiin, pysymme edelleen toistemme elämässä.

Dani ja Eve kertovat olevansa yhä parhaita ystäviä. Myös työnteko jatkuu yhdessä tulevaisuudessakin erosta huolimatta.

– Kiitos, kun olette olleet mukana matkassamme kaikki nämä vuodet. Nyt on aika avata uusi luku ja katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan! päivitys päättyy.

Lehtonen nousi julkisuuteen vuonna 2015 Hottikset-ohjelmasta. Hänet nähtiin myös Temptation Islandin ensimmäisellä kaudella. Uosukainen osallistui Temppareiden toiselle kaudelle. Vuonna 2018 Daniel ja Eveliina osallistuivat ohjelmaan pariskuntana. Tuolloin he menivät myös kihloihin. Pari oli yhdessä yhdeksän vuotta. He asuivat viisi vuotta Espanjassa. Keväällä he kuitenkin muuttivat takaisin Suomeen.

– Meidän sydämen koti on kaikkialla maailmalla, mutta nyt on aika palata kotikotiin, pari kirjoitti tuolloin Instagramissa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit