Ammattiviulisti Mariathenen puoliso ottaa rohkeita kuvia vaimostaan ja julkaisee ne netissä: ”Suosio on yllättänyt positiivisella tavalla”

Joku voisi erehtyä luulemaan häntä Linda Lampeniuksen kopioksi. Kaunis ja seksikäs blondi, joka osaa soittaa viulua taitavasti. Mutta hän ei ole mikään kopio vaan oma itsensä. Mariathene, varttunut musiikin ammattilainen, joka miehensä Karin kanssa harrastaa sosiaalista mediaa ja OnlyFansia.

Pariskunnalla on yli 35 miljoonaa katselukertaa Flickrissä. Flickr on valokuvien ja videoiden jakamiseen erikoistunut yhteisöpalvelusivusto, joka perustettiin 2004. Kari esiintyy siellä nimellä Kari Vee.

– Vuonna 2013 on laitettu ensimmäiset kuvat Flickriin. Tämä harrastus on meille molemmille erittäin motivoivaa, Karille valokuvaajana ja minulle mallina. Se on jotain muuta kuin yhteinen musiikkimme ja arjen pyörittäminen. Isoja katselukuja ei ole mitenkään tavoiteltu, kuvia vain on lisäilty ryhmiin pyydettäessä. Mutta ainahan se on kiva, että kuvat kiinnostavat.

– Kari on harrastanut valokuvausta nuoresta ja minäkin olen harrastanut näitä mallijuttuja jo pitkään. Tarkoituksemme on luoda mahdollisimman kauniita ja laadukkaita kuvia ja kehittyä tässä koko ajan, Mariathene sanoo Gekkoselle antamassaan haastattelussa.

Kuva: Kari Vee

Kun katsoo sensuelleja kuvia Mariathenesta, ei hämmästy kuvien suosiota.

– Kyllähän suosio on yllättänyt positiivisella tavalla. Hyvää ja positiivista palautetta tulee paljon, mikä kannustaa eteenpäin. Positiivisuutta ei ole elämässä koskaan liikaa. Yllättävän vähän tulee vastaan mitään asiatonta tai negatiivista.

Ei edes niistä rohkeimmista kuvista tiukkapipoisilta moraalinvartijoilta?

– Rohkeuden raja meillä menee siinä, mikä on hyvän maun mukaista. Me teemme taiteellisia ja laadukkaita kuvia. Porno varmaankin myisi, mutta meille kuvien kauneus on tärkeintä. Uskomme myös siihen, että laatu myy. Emme siis ota pornokuvia.

Mariathene tekee myös OnlyFansia.

– OnlyFansissakin mennään laatu edellä. Siellä pystyy kuitenkin olemaan vapaampi monien muiden sosiaalisten alustojen pikkutarkoista rajoituksista. Se on sitten jokaisen oma asia, mihin rajansa haluaa OF:ssa vetää. Minun OF:s kuvat ovat kaikki Karin ottamia.

Kuva: Kari Vee

Mariathenella on pitkä ura muusikkona. Ja sehän se on hänen oikea ammattinsa.

– Tavoitteeni on luoda myös kaunista ja laadukasta musiikkia. Lukuisia konsertteja ja keikkoja on tullut soitettua sekä Suomessa että ulkomailla Karin kanssa. Juuri ennen joulua soitimme kaksi konserttia Ateenassa.

Kreikassa pariskunta viettääkin paljon aikaa.

– Kreikkalainen musiikki on erikoisosaamistamme ja olemme soittaneet siellä paljon. Kreikassa on lämmin ja se on myös erittäin kuvauksellinen maa. Kreikkalainen musiikki upeine sanoituksineen on vahvaa ja kaunista, Mariathene sanoo.

Kuten Mariathene itse.

Kuva: Kari Vee
Kuva: Kari Vee
Kuvat:Kari Vee

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit