Äitiys ei pysäyttänyt Veronika Pähkinämäkeä – OnlyFans-ura jatkuu

Veronika Pähkinämäki tuli äidiksi, pohti pitkään tulevaisuuttaan ja päätti jatkaa mallin töitä ja Onlyfansia.

Värikkään elämän kokenut tv-julkkis Veronika Pähkinämäki, joka tunnetaan myös nimellä Lola Pähkinämäki on tullut äidiksi varttuneemmalla iällä. Synnytyskään ei sujunut ilman ongelmia.

– Menin kontrolliultraan reilusti ennen laskettua aikaa. Lääkäri oli lopettelemassa ultraa, kun hän yhtäkkiä lähti kiireellä toiseen huoneeseen. Sanoi vain palaavansa pian. Lääkäri palasikin nopeasti kertoakseen, että lapsesi on päättänyt, että hänen syntymäpäivänsä on tänään. Sopersin vain, että eihän se voi olla, kun synnytykseen on vielä niin kauan aikaa. Sitten lähdettiinkin kiireellä leikkaussaliin, Pähkinämäki kertoo Gekkoselle.

Pähkinämäelle tehtiin päivystyksellinen hätäsektio.

– Olin aivan kauhuissani ja pelkäsin poikani vuoksi. Kun näin, että hänet nostettiin lakanan takaa ja vietiin salin perälle, mitään ei kuulunut. Huusin itkien kaikin voimin. Ja sitten tuli se ensimäinen rääkäisy. Itkin yhä, mutta sillä hetkellä onnen kyyneliä. Sitten sain pestyn, kauniin pojan poskeani vasten. Hän oli täydellinen.

Pähkinämäki tuli äidiksi kahdeksan kuukautta sitten dramaattisen synnytyksen jälkeen. Kuva: Veronica Pähkinämäen kotialbumi.

Lue myös: Kipu ja sairaudet seurasivat vuosia – Lola Pähkinämäen koskettava tarina selviytymisestä ja äitiydestä

Pähkinämäki siirrettiin poikansa kanssa vastasyntyneiden teho-osastolle.

– Vietimme siellä elämäni järkyttävimmät, traumatisoivimmat hetket. Sänkymme olivat aivan vieretysten, vaadin niin. Hänet oli kytketty kaikkiin mahdollisiin monitoreihin, jotka piippailivat läpi vuorokauden. En poistunut huoneesta viikkokausiin. Siinä minä vain olin, pitämässä hänestä huolen, ja jokaisessa toimenpiteessä hänen kädestään samalla pidellen. Hän oli syntyessään hieman reilut 1 400 grammaa.

Poika täytti juuri kahdeksan kuukautta. Onko hän vaikuttanut mallin- tai Onlyfans-uraasi?

– Olen pohtinut näitä asioita paljon. Yli vuoden pohtimisen jälkeen olen tehnyt päätökseni: olen palaamassa mallintöihin. Onlyfansia olen jo jatkanut. Olen äiti, mutta silti yhä seksikäs.

Mikä on sinun terveudentilasi nyt?

– Fyysisestä terveydentilastani viis, poikani saa minut  voimaan paremmin henkisesti. Se auttaa myös fyysisen voinnin suhteen merkittävästi. Psyykkinen hyvinvointini on teho-osastohelvetin jälkeen parhaalla tolalla ikinä.

Veronika Pähkinämäki on tuore äiti ja Onlyfans-sisällöntuottaja. Kuva: Veronica Pähkinämäen kotialbumi.
Mitä tunteita tämä herätti?

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit