Aleksi Valavuorelta raju sokkipäivitys: ”Alkoholi tuhosi lähes kaiken ja verottaja vei ihan kaiken”

Laajasti urheilun parissa työskentelevä Aleksi Valavuori on ajautunut pahaan velkahelvettiin. Seiska tiesi kertoi viime viikolla, että Valavuorella on peräti 642 000 euron ulosottovelat! Lehden mukaan valtaosa koostuu jäännösveroista.

Aleksi on ollut huolimaton talousasioissaan ja vuosi sitten uutisoitiin, että urheilupersoonaa epäillään törkeästä veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta. Seiskan mukaan jutun esitutkinta on valmis, mutta syytteitä ei ole vielä nostettu.

AVAUTUI INSTAGRAMISSA ONGELMISTAAN

Tänään valavuori julkaisi riipaisevan ja pitkän tilityksen Instagram-tilillään. Viestissä Aleksi avautuu rajusta talousahdingosta.

Aleksi paljasti, että hän maksoi torstaina yli 50 000 euroa verottajalle ulosoton kautta. Mies kertoo olleensa myös raittiina jo 500 päivää.

– Tänään tuli täyteen 500 päivää ilman alkoholia ja samalla maksettua vähän yli 50 tonnia verottajalle / ulosottoon, Aleksi aloittaa tuoreessa päivityksessään.

VEROTTAJA VEI KAIKEN

Aleksi avautuu kamppailustaan verottajan kanssa, joka on kestänyt jo vuosia.

– Verottajan kanssa taistelu on kestänyt nyt kolme vuotta ja se on vienyt ihan kaiken, eikä taistelulle näy ihan heti loppua. Mutta, vaikka tulkintani verottajan näkemykseen on aika lailla erilainen ja se tuli monin tavoin yllätyksenä, tulen hoitamaan vastuuni.

Valavuori toivoo, että jopa rikosasiaksi edennyt kiista loppuisi jossain vaiheessa molempia osapuolia miellyttävään ratkaisuun.

– Se mikä minulle lopulta tuomitaan maksettavaksi, sen maksan, teen kahta kovempaa duunia ja mihinkään karkuun en ole juoksemassa. Toivottavasti asiassa päästään järkevään yhteisymmärrykseen jossain kohtaa.

Valavuori kritisoi itseään ja syyttää asiasta täysin itseään.

– Virheetön en ole, on tullut tehtyä pirusti virheitä ja syy löytyy vain ja ainoastaan peilistä. Jossain kohtaa meni aivan liian kovaa ja aivan liian moni asia jäi hoitamatta. Joskus olen myös onnistunut, nykyään enemmän kuin aiemmin. Monista virheistä olen maksanut kovaa hintaa.

ALKOHOLISMI ONNISTUI TUHOAMAAN LÄHES KAIKEN

Samalla aleksi paljasti kamppailleensa myös alkoholismin kanssa.

– Alkoholismin hinta on kuitenkin ollut ylivoimaisesti kovin, sillä onnistuin tuhoamaan lähes kaiken. Sen takia tässä kohti tuntuu nyt aivan helvetin hyvältä, nimittäin tiedän, että tuon taistelun olen viimein voittanut. Ja ilman välitöntä lähipiiriäni, lasteni upeaa äitiä ja saamaani tukea en tässä olisi nyt tätä kirjoittamassa. Kiitos teille.

– Yhden pyynnön esitän, en itseäni varten vaan ihan meitä kaikkia varten. Muistakaa aina, että kaikilla meillä on taisteluja käynnissä, taisteluita, joista muut eivät tiedä yhtään mitään.

TYÖSTÄÄ OMAELÄMÄNKERTAA

Aleksin mainitsee lopuksi, että hän kirjoittaa parhaillaan omaelämäkertaa. Lisäksi urheiluvaikuttajalla on urheiluaiheinen keskusteluohjelma Twitch-palvelussa.

– Näpyttelen tässä samalla tarinaani kansien väliin kirjan muodossa, kenties myös äänikirjan tai sitten luen tarinani ääneen talk show’ssani. Se toimii samalla melko terapeuttisena kokemuksena, voin kertoa. Katsotaan missä muodossa se ulos tulee, mutta tässä nyt lyhyt päivitys koska koin, että se pitää tehdä. Mitään haastatteluja en näistä aiheista anna ja verottajan kanssa taistelu jatkuu. Sen sijaan urheilusta ja työstäni puhun mielelläni, kuten teen useana iltana ohjelmassani. Never give up.

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Aleksi Valavuori (@valavuori) on

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit