Radiojuontaja Julianna Jokela paljasti BFF podi -podcastin tuoreessa jaksossa, millainen oli hänen ensikohtaamisensa laulaja Reino Nordinin kanssa.
– Silloin kun me aikoinaan näimme hänen kanssa ensimmäistä kertaa, hän pyysi, voinko kääntyä ympäri, jotta hän näkee mun perseen, Jokela kertoi jaksossa.
Iltalehden tavoittama Nordin kiistää asian jyrkästi.
– Minulla on siihen yksi ainoa kommentti, että naurettavaa ja säälittävä valhe. Tällainen ei ole koskaan kuulunut minun käytökseeni eikä tule ikinä kuulumaan, Nordin sanoo IL:lle.
Nordinin mukaan väite on täysin perätön, eikä vastaavaa tilannetta ole koskaan tapahtunut.
– Terveiset Juliannalle, että ehkä kannattaa terästää omaa muistiaan tai hankkia jotain sellaisia kykyjä, millä pääsee ylöspäin, ilman, että potkii muita, Nordin lataa IL:lle.
Jokela totesi podcastissa, että vaikka tilanteesta on kulunut jo vuosia, hänelle on silti jäänyt jonkinlainen varauksellisuus Nordinia kohtaan.
– Ei ollut ehkä mun lempparikohtaamisia, Jokela sanoi.
Lähde: Iltalehti