Ex-missi ja juontaja Shirly Karvinen kertoi hiljattain Olipa kerran otsikko -podcastissa katuvansa päätöstään hankkia silikonirinnat. Avautuminen on herättänyt hämmennystä, sillä monien mielestä Karvisen povi näyttää ulospäin täydelliseltä.
Haluaa luonnollisemmat ja pienemmät rinnat
Maanantaina (30.6.) julkaistussa jaksossa Shirly kertoi käyneensä epäonnistuneissa konsultaatioissa ja kaipaavansa takaisin luonnollisia, pieniä rintojaan.
– On tullut olo että näille (rinnoille) voisi tehdä jonkinlaisen päivityksen, Shirly kertoo podissa.
Shirlyn päivitys viittasi rintojen uudelleen muotoiluun rasvasiirrolla ja luonnollisemmalla implantilla. Koko implanttia hän ei halua poistaa, jottei rinta näyttäisi tyhjältä. Shirly on jo ryhtynyt toimiin asian suhteen.
– Olen päättänyt että tällä kertaa otan asioista kunnolla selvää, ja käyn parillakin eri tyypillä konsultaatiossa, Shirly kertoo.
Shirly on käynyt jo kahdessa konsultaatiossa, mutta kumpikaan ei ole vakuuttanut häntä.
Inhottava kokemus
Ensimmäinen lääkäri jätti Shirlylle epämiellyttävän olon kysellessään hänen viihdealan töistään samalla, kun Shirly seisoi hänen edessään yläosattomissa.
– Tuli vähän outo olo, kun itse olen tissit paljaana ja toinen rupee kyselemään että miten tv-tuotanto ja mediamaailma pyörii, Shirly naurahtaa.
Iso lasku tyhjästä
Toinenkaan konsultaatiokäynti ei vakuuttanut Shirlyä. Hän kertoi lääkärille toiveensa pienemmistä rinnoista ja rasvansiirron sekä pienemmän implantin yhdistelmästä, mutta hetken tutkimisen jälkeen lääkäri totesi, ettei ole erikoistunut näihin menetelmiin.
– Olin siellä vastaanotolla 10 minuuttia, jonka aikana lääkäri nipisteli mua hetken aikaa, ja totesi että hän ei ole tähän hyvä, Shirly kertoo.
Lisäksi lääkäri suositteli Shirlylle toista lääkäriä, jonka vastaanotolla hän oli jo käynyt aiemmin. Lopputuloksena Shirlylle jäi käteen vain lasku.
– Maksoin 175 euroa siitä että hän suositteli mulle tyyppiä, jonka luona olen jo käynyt.
Lähde: Seiska