Vappu Pimiästä on kuoriutunut menestyskirjailija.
Suosikkijuontaja Vappu Pimiä iloitsee somessa tuoreesta kirjaprojektistaan. Vapulta ilmestyi joulun alla uusi keittokirja, joka on saanut superhyvän vastaanoton.
– Nyt hymyilyttää ja isosti! Sain tänä aamuna tiedon Otavalta, että Vappu Jouluna -keittokirja on rikkonut 10 000 myydyn kappaleen rajapyykin! Pimiä hehkutti Instagramissaan eilen perjantaina (13.12.).
Äänikirjojen kasvavan suosion myötä perinteiset kirjat saattavat jäädä entistä useammin kirjakaupan hyllyille.
– Sanoin viime keväänä kirjan markkinointipalaverissa, että eiköhän myydä tätä sitten 10k, vaikka tiedän että se on tänä päivänä todella suuri lukema painetulle kirjalle. Ajattelin kuitenkin, että lukema olisi ehkä mahdollinen jossain vaiheessa parin vuoden sisään, mutta että jo kahdessa kuukaudessa, tuntuu kyllä aivan uskomattoman hienolta!
Vappu kiittelee kaikkia fanejaan kirjan ostamisesta.
– Tässä kohtaa nöyrin kiitos teille 10 000:lle kirjan ostaneelle ja kiitos niistä lukuisista ihanista viesteistä, tägäyksistä ja kohtaamisista, joita olen kirjasta ja kirjan myös saanut kokea. Kiitos, kiitos, kiitos!
Vappu paljastaa, että kirjoja on painettu yhteensä 13 000 kappaletta, joten kirjoja on jäljellä kaupoissa vielä 3 000 kappaletta ympäri Suomen.