Tuore Seiska uutisoi näyttelijä Minna Haapkylän, 49, jääneen kiinni näpistyksestä.
Lehden mukaan Haapkylä tuomittiin huhtikuun alussa sakkoihin näpistyksestä, petoksesta ja vahingonteosta.
Tapahtumat sijoittuvat Helsingin Pasilassa sijaitsevaan Mall of Tripla -kauppakeskukseen. Varastamista todisti Seiskan lukija.
– Näimme, kuinka Minna yritti varastaa ruokaa itsepalvelukassoilla. Vartijat nappasivat kiukuttelevan tähden kiinni ja veivät hänet takahuoneeseen. Pian paikalle kiiruhti poliisipartio, silminnäkijät kertoivat Seiskalle.
Seiskan saamien tietojen mukaan näyttelijän kiinniottotilanteeseen liittyi aggressiivista käytöstä. Poliisi on kertonut lehdelle Haapkylän riehuneen takahuoneessa.
Haapkylä sai sekoilustaan liki 800 euron sakot. Hän tienasi vuonna 2021 yli 65 000 euroa.
Lähde: Seiska
Aivan seinähulluakka tämä myymälävaras Haapkylä. Lisäksi hävytön valehtelija. Vai että paniikkihäiriöiski, on siinä täysin älyvapaa selitys kerrakseen täysin harkitulle suunnitellulle varkaus yritykselle. Osaakohan tämä ihmispaska edes hävetä tekojaan???!! Tuskinpa…
Paniikkihäiriö ei laita varastamaan. Ei myöskään kilpirauhasen vajaatoiminta. Tekosyitä varastelulle.
Paniikkihäiriö voi aiheuttaa näköjään ihan mitä vaan. Ilmeisesti Minna Haapkylän kohdalla myös sen, että 22 avioliittovuoden jälkeen ja kahden yhteisen lapsen jälkeen Hannu-Pekka Björkmanin kanssa, Minna huomaakin olevansa lesbo ja siksi hakee avioeroa miehestään. Kaikkea se ”paniikkihäriö” saakin aikaan…..
Säälitti silloin aikoinaan tuon paniikkihäiriö-lesbon pienet lapset, ei mikään reilu teko lapsia ja aviopuolisoa H-P björkmania kohtaan. No, kaikki Minnan tuntevat tietävät että hän on itsekäs, kylmä opportunisti vailla omaa tuntoa ja moraalia. Kenties senkin aiheuttaa krooninen paniikkihäiriö…..
No, tosiasia on että nämä lepakot eivät ajattele muuta kuin seksiä, ei siinä pienet lapset paljon näköjään paina. Häpeä Haapakynä minkä aikoinaan teit lapsillesi. Ja häpeä myymälävarkauttasi ja syyllistymistä petokseen, jos kykenet ja omaat mitään omaatuntoa, äläkä selittele julkisuudessa rosvoilujasi.
No ei nyt ehkä ihan näin. Lesbous sen enempää kun paniikkihäiriö tuskin on ollut eron syy. Ehkä vain pitkä avioliitto oli jo nähnyt parhaat päivänsä. Kuulostat katkeralta Haapakylää kohtaan. Eroja tulee ja menee tässä yhteiskunnassa. Ei ole reilua että kaadat Haapakylän niskaan mitä ilmeisimmin oman jätetyksi tulemisen tunteesi. Moni julkisuuden henkilö on puhunut avoimesti paniikkihäiriöstä. Aiheuttaa monesti ”pakene” reaktion. Tämä voi olla aidosti asiassa takana, tai sitten ei..mistä tiedät?
Sen vielä ymmärtäisi että paniikkikohtauksessa tulisi juuri tämä ajatus että päästävä vaan äkkiä autoon/kotiin/rauhaan. Sitä se ei kuitenkaan oikein selitä että vaihdat tuotteen hintalappuja niinkuin tässä on kerrottu myös tehneen. Sitä tuskin paniikkihäiriö laittaa tekemään.
Mitähän tässä on takana? Hieno näyttelijä.