Entisen alppihiihtäjän Kalle Palanderin vaimo Riina-Maija ”Riinis” Palander kiistää MTV:lle väitteet toisesta miehestä ja aviokriisistä.
Kalle kertoi aiemmin Seiskalle saaneensa tietää kolmiodraamasta.
– Tuntuu, että kaikki muut kuin minä ovat tienneet siitä, Kalle valitti aiemmin Seiskalle.
Riina-Maija kiistää miehensä välitteet MTV Uutisille. Sekä Kalle että Riinis olivat molemmat viime viikonloppuna Levillä. Kalle oli maailmancupissa Ylen selostuskopissa, ja Riina oman seurueensa kanssa mökkeilemässä. Aviopari ei ollut juuri ollut toistensa kanssa tekemisissä.
– En tiedä, mihin tässä jutussa viitataan. En ymmärrä, miksi Kalle mustamaalaa minua.
– Ennen istuin yksin hotellihuoneessa, joten menin nyt oman porukan kanssa mökkeilemään, että olisi sosiaalista elämä, Riina-Maija kertoo MTV:lle.
Riina-Maijan mukaan Kalle on möläytellyt ennenkin perättömiä ja ”ihmeellisiä” asioita.
– Ei ole kiva, että Kalle menee tällaisia asioita puhumaan humalassa tai krapulassa toimittajalle. Ei minulla ole aikaa hänen tällaisille jutuilleen.
Riinis on yhä vihainen Kallelle, vaikka mies on pyydellyt jo useaan kertaan tapahtunutta anteeksi. Nainen kertoo kuitenkin leppyvänsä ajan myötä. Pariskunta ei ole nähnyt toisiaan hetkeen kasvotusten aikataulullisista syistä.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
No tässä on kans metka pariskunta. Jos on draamaa Maisalla, niin näillä on kans sama. Jatkuvasti jotain säätämistä. Vieraissa hypätään vuoron perään ja ihmetellään, mikä mättää. Kireetä on muutenkin vaan, kuin rouvan naama. On jo niin kiristetty, ettei oo enää kuin yks ilme. Kyllä oma elämä tuntuu ykstoikkoselta, ku näitä juttuja lukee…
En oo kyllä ikinä tajunnut mitä jotkut naiset tuossa Palanderissa näkee?
Eikös se itse juokse naisten perässä?
Palander peittää omia pettämisiään tai sitten hän on vainoharhainen. Hän on aina ollut outo. Vaimon on hyvä pakata tavarat ja lähteä. Ei tuommoista kannata kattoa.