Oho! Sarah Dzafce voimaantui: ”Kari Uoti suositteli tätä”

Kruununsa menettänyt Miss Suomi 2025 Sarah Dzafce on tehnyt näyttävän paluun someen rasismikohun jälkeen, jota voi perustellusti kutsua poikkeukselliseksi. Kansainvälinen myllytys lähti liikkeelle kuvasta, jota Dzafce ei edes itse julkaissut, mutta seuraukset olivat armottomat.

Lue myös: Nämä somemokat tuhosivat Sarah Dzafcen missiuran

Silmänräpäyksessä hänen niskaansa vyöryi vihaisia reaktioita ympäri maailmaa, ja yksittäisestä tapauksesta paisui nopeasti kansainvälinen somemyrsky. Keskusteluun liittyi myös sijaisloukkaantujia, ja kotimaan somessa perussuomalaisten kansanedustajien silmänvenytyskuvat pahensivat tilannetta entisestään.

Nämä kuvat tekivät hallaa myös Finnairin maineelle, mikä johti siihen, että yhtiö puuttui asiaan ja ärähti julkisesti kansanedustajille.

Alkuvaiheessa Sarahilta nähtiin anteeksipyyntöjä, selityksiä ja varovaista linjaa, mutta vuodenvaihteen jälkeen asetelma kääntyi. Entinen Miss Suomi 2025 pyyhki sometileiltään turhat anteeksipyynnöt ja aloitti vuoden 2026 täysin uudella asenteella. Rinta rottingilla, leuka ylhäällä ja selkä suorana. Ei enää kumartelua, eikä mielistelyä.

Sarah nähtiin tapaninpäivänä pääjuontajan roolissa Ice Cage 6 -tapahtumassa, ja sen jälkeen vauhti ei ole hidastunut. Viime aikoina hän on ollut poikkeuksellisen aktiivinen somessa, erityisesti Instagramissa.

Lue lisää: Oho! Tässä on Sarah Dzafcen uusi työpaikka!

Sarah kertoi aiemmin palkanneensa huippujuristi Kari Uotin hoitamaan tapaustaan, ja tuoreimpien tietojen mukaan prosessi on oikeasti liikkeessä. Taustalla ei siis enää käydä somekeskustelua vaan juridista peliä.

– Joitain toimenpiteitä on tehty jo, Kari Uoti paljasti hiljattain IS:lle.

Kari Uoti hoitaa Sarah Dzafcen juttua. Kuva: Atte Kajova / AOP.

Uoti on kritisoinut missiorganisaation toimintaa julkisesti omilla sosiaalisen median kanavillaan.

– Nuori nainen, tyttö, oli hymyillyt ystävänsä kameralle, venyttänyt kulmiaan, eikä muuta. Hän ei postannut kuvaa, ei kirjoittanut siihen mitään, ei tehnyt muuta kuin ilmeili kaverilleen. Onko tämä peruste purkaa sopimus, no ei ole. No miksi sitten purettiin, jaa a, sen tietävät vain hämmentynyt nuori nainen ja ”missiorganisaatio”, joka kävelytti ja sanoitti missin tarinan medialle, Kari Uoti muun muassa kirjoitti.

Dzafce kommentoi hiljattain Iltalehden Ukkola-ohjelmassa, että päätös ottaa kruunu pois ”tuli puskista” eikä hänelle annettu vaihtoehtoja.

– Ei tämä ihan putkeen mennyt. Totta kai kannan vastuun siitä, mitä olen tehnyt, mutta oikeuttaako se viemään minulta titteliä pois, niin olen ehkä eri mieltä, Dzafce totesi Ukkolan haastattelussa.

”Bring Your Power Out”

Nyt Dzafce on raottanut Instagram-stoorinssaan musamieltymystään.

– Monet teist tietää et mun musamaku on aikalailla räp ja R&B, Sarah aloittaa.

Tämän jälkeen kaunotar paljastaa, että Kari Uoti suositteli hänelle ex-vaimonsa, artisti Henna Uotin kappaletta, jolla kuullaan feattaavana ruotsalainen artisti T. Léon.

– Kari Uoti suositteli tätä ja pakko sanoo aika voimaannuttava biisi, Sarah kehuu, Instagram-stoorissaan.

Kappaleen nimi Bring Your Power Out. Gekkosen toimituskin pisti kappaleen soimaan ja myönnettävä on, että se antaa ainakin pienen motivaatioboostin.

Voit kuunnella sen alta:

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit