Ex-missi Lola Odusoga villinä bikineissä Guamin kuumalla rantahiekalla.
Vuoden 1996 Miss Suomi Lola Odusoga julkaisi Instagramissa kuvan, jossa hän poseeraa kirsikkakuosisissa bikineissä Guamin saarella Tyynellämerellä.
Kuvassa Lola poseeraa käsi pään päällä ja toinen ojossa kohti taivasta. Kuvatekstin mukaan otos on tammikuulta, ja sen yhteyteen Odusoga kirjoitti pitkän, unelmia ja elämänhallintaa käsittelevän tekstin.
Lolan mukaan hän on ollut onnellinen pitkään, mutta nyt pohtii, mitä oikeasti haluaa elämältään. Hän kertoo eläneensä saarella ”keskellä ei-mitään” ja miettineensä tulevaisuuttaan ilman selkeää suunnitelmaa.
Julkaisussa Odusoga pohtii, ettei kaikkea tarvitse aina suorittaa tai toteuttaa listan mukaan, ja että hän viihtyy nykyään mieluummin omissa oloissaan kuin ihmisten keskellä.
– Se, mitä näin tulevaisuudessani tammikuussa, meni isolta osalta uusiksi. Eikä se ole huono asia. Tuosta hetkestä isoimpana säilyi onnellisuus ja luotto omaan tekemiseen. Jälleen olen onnellisimmillani pitkään aikaan, eli pelkkää upgradeusta joka tavalla, Lola päättää kirjoituksensa.
Katso Lolan näyttävä bikinikuva alta: