Seksuaalirikoksesta epäilty Wille Rydman julkaisi karun somepäivityksen – ”Olen kulkenut tänä kesänä läpi aivan järkyttävän helvetin”

Keskusrikospoliisi kertoi perjantaina aloittaneensa tutkinnan seksuaalirikoksesta, josta epäillään eduskuntaryhmästään kesäkuussa eronnutta kansanedustajaa. Poliisi ei kerro tiedotteessa rikoksesta epäillyn henkilön nimeä, mutta tiedot täsmäävät kohujen keskellä olevaan Wille Rydmaniin.

Helsingin Sanomat julkaisi aiemmin artikkelin, jossa kerrottiin Rydmanin olleen tekemisissä nuorten naisten ja tyttöjen kanssa. Artikkelista nousi valtava kohu ja mylläkkä, jonka seurauksena Rydman joutui eroamaan kokoomuksen eduskuntaryhmästä.

KRP alkoi selvittää Rydmanin touhuja uudelleen sen jälkeen, kun useat nuoret tytöt avautuivat asiasta HS:n laajassa jutussa. Naiset kertoivat artikkelissa kokeneensa Rydmanin käytöksen heitä kohtaan ahdistavana. Osa naisista oli ollut tapahtumahetkellä jopa alaikäisiä.

Nyt Wille Rydman on julkaissut sosiaalisessa mediassa pitkän avautumisen seksuaalirikostutkintaan liittyen.

– Olen kulkenut tänä kesänä läpi aivan järkyttävän helvetin, jossa minua on syytetty mitä päättömimmistä asioista. Aina, kun olen luullut, ettei tämä enää pahemmaksi tai hullummaksi voisi mennä, niin heti seuraavassa hetkessä on tullut eteen jotain vielä kamalampaa. Kulkuni saman helvetin läpi jatkuu yhä.

– Tällä viikolla olen saanut tietää, että eräs HS:lle minusta karmeita lausuntoja antanut henkilö on väittänyt minusta poliisille vieläkin törkeämpiä asioita. Asioita, joita välillämme ei koskaan ole todellisuudessa tapahtunut.

– Poliisi on aloittanut asiassa tutkinnan. Olin aivan äimän käkenä, kuinka näin epäuskottavissa väitteissä tutkintakynnys voi edes ylittyä. Asianajajani mukaan tämän tyyppisiä väitteitä esitettäessä tutkintakynnys ylittyy kuitenkin käytännössä aina.

Lue Rydmanin koko Facebook-päivitys alapuolelta.

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit