Ohhoh! Temppareissa nähty Vilma laajensi bisneksiään! – Ensimmäinen vuosi pelkkää itseopiskelua

Temptation Island -ohjelmasta nähty Vilma Karjalainen on jättänyt tv-sekoilut taakseen, ja keskittyy nyt oman vaatebrändin perustamiseen. Vilman Nellafiina-niminen liikeidea syntyi hänen odottaessa esikoislastaan.

– Aloin suunnittelemaan Nellafiina, kun tulin raskaaksi lähes pari vuotta sitten. Oli paljon asioita mitä piti selvittää ja sanoisinkin että ensimmäinen vuosi meni pelkkään itseopiskeluun. Sen jälkeen piti löytää taustatiimi, ja voi että se oli vaikeaa.. Halusin toteuttaa mallistoni kokonaan Suomessa – Helpommin sanottu kuin tehty! Sattumusten kautta löysin kuitenkin yhteistyökumppanin ja Nellafiina alkoi konkreettisesti valmistua, Vilma kirjoittaa Instagramissa.

Vaatemalliston julkistus tapahtuu elokuussa, ja tarkka ajankohta selviää myöhemmin. Lisäksi Karjalainen kertoo, että mallistoon on tulossa myös naistenvaatteita.

Vilmalla on yksivuotias Nella-tytär yhdessä ex-miehensä Juuso Lehmusvyöryn kanssa.

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit