Ville Haapasalo meni naimisiin – Kuvat!

Näyttelijä Ville Haapasalo, 54, erosi alkuvuodesta virallisesti vaimostaan Saara Hedlundista. Ex-parilla on kaksi yhteistä, jo aikuista lasta.

Haapasalolla on lisäksi vuonna 2009 syntynyt poika ohjaaja Tina Barkalajan, 54, kanssa. Yhteisestä lapsesta huolimatta pari on mennyt naimisiin vasta nyt, mikä paljastui somejulkaisun kautta.

Hääkuvia on julkaissut venäläisnäyttelijä Kristina Babushkina omalla sometilillään.

Kuvien perusteella hääpari on pukeutunut tyylikkäästi, mutta hieman persoonallisiin asuihin. Paikkamerkinnän mukaan juhlia on vietetty Barkalajan kotimaassa Georgiassa.

– Tina/Ville 🇬🇪🇫🇮❤️❤️, Kristinan somejulkaisussa kerrotaan.

Katso kuvat alapuolelta tai Instagramissa.

Venäjällä Ville Haapasalo on ollut tähti jo vuosikymmeniä. Suomalaisnäyttelijä teki läpimurtonsa kulttikomediassa Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia, joka keräsi aikanaan valtavat yleisöt.

Suomessa Haapasalon nimi yhdistyy nykyään vahvasti Georgiaan ja ruokaan. Erityisesti miehen hatšapurit ovat tulleet monelle tutuiksi.

Georgia-teema näkyy myös Helsingissä, sillä Haapasalolla on Kalliossa Adžika-ravintola.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit