Kohukaunotar Sofia Belórf viettää tänään torstaina 6. huhtikuuta synttäreitään.
33 vuotta täyttävä Sofia on jakanut Instagram-tarinoissaan päivänsä kohokohtia, johon on kuulunut muun muassa ruusulähetys, ystävän...
Näyttelijä Eero Ritala, 40, kertoo hiljattain julkaistussa Helsingin Sanomien haastattelussa saaneensa 2,5 kuukautta sitten perheenlisäystä puolisonsa kanssa.
– Isäksi tuleminen on parasta, mitä tiedän. Aina sanotaan,...
Monissa kohuissa rypenyt Sofia Belórf täyttää tänään torstaina 6. huhtikuuta 33 vuotta.
Julkkisnainen sai heti ruusuja, kun vuorokausi vaihtui torstain puolelle. Oven takana odotti nimittäin...
Suosikkilaulaja Erika Vikman, 30, kertoi sosiaalisessa mediassa ikäviä uutisia.
Vikman kertoo, ettei hän pääse sovitulle laivakeikalle viikonloppuna.
– Valitettavasti joudun kertomaan, että viikonlopun keikka Baltic Princessillä joudutaan perumaan,...
Aiemmin tällä viikolla mediassa uutisoitiin, että juontaja Ellen Jokikunnas on päätynyt laittamaan Huvila ja huussi -ohjelmastakin tutun Ylöjärven-mökkinsä myyntiin.
Nyt Ellen kertoo Instagram-tilillään, että hän on ostanut yhdessä...
Kimi ja Minttu Räikkönen, 36, kertoivat vuoden alussa saavansa perheenlisäystä. Samalla pariskunta paljasti, että tuleva lapsi on tyttö.
Lue myös: Iloisia uutisia: Minttu Räikkönen on raskaana!
Tänään torstaina...
Radiojuontaja Esko Eerikäinen kertoi hiljattain somessa tehneensä rikosilmoituksen Wolt-lähetistä, joka häiriköi hänen ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehden yhteistä 13-vuotiasta Victoria-tytärtä.
– Wolt-kuski oli pysäyttänyt hänet kysyäkseen, että mistä löytyy Iso...
Yrittäjä ja tosi-tv-tähti Susanna Penttilä, 49, julkaisi Instagram-tilillään viettelevän videon someseuraajiensa iloksi.
Videolla Suski heruttelee sulojaan kameran edessä pienessä valkoisessa topissa, joka ei juuri jätä...
Hyvinvointivalmentaja ja kahden lapsen äiti Martina Aitolehti, 40, on jälleen reissun päällä.
Kohukaunotar on bookannut lennot jälleen toiselle puolella maapalloa.
- Töitä on taas painettu siihen tahtiin että...
Suomen suosituimpiin poppareihin lukeutuva Sanni juhli tänään merkittävää päivää. Sannin ensimmäinen sinkku julkaistiin tasan kymmenen vuotta sitten ja artisti kuvaili tuntojaan merkkipaaluun saavutuksesta:
"Tänään tuli...
Tuore Seiska-lehti uutisoi, että Helsingin poliisi epäilee fitnessvaikuttaja Sonja Aielloa, 23, entisen poikaystävänsä, räppäri Williamin eli Ville Virtasen, 26, pahoinpitelystä. Ex-parin myrskyisä suhde päättyi noin vuosi sitten.
Epäilty rikos...
Lola Odusoga paljasti somessa tukeutuvansa tällä hetkellä keppeihin. Lolan terveyshuolet johtivat jatkotutkimuksiin vaikka hän ei vielä paljastakaan mitä oikein tapahtui. Positiivisena ihmisenä Lola käänsi...
Janni Hussi tiputti tänä aamuna (5.4.) uutispommin radiossa.
Radio Suomipopin Aamulypsyä juontava Hussi kertoi lähetyksessä, että hän aikoo jättää radiotyönsä.
Janni kertoi asiasta myös Instagram-tilillään.
- Kun tarpeeksi monta vuotta mennä...
Seiska-lehti uutisoi, että Helsingin poliisi epäilee fitnessvaikuttaja Sonja Aielloa, 23, räppäri Williamin eli Ville Virtasen, 26, pahoinpitelystä. Ex-parin myrskyisä suhde päättyi vuosi sitten.
Epäilty rikos...
Fitnesskaunotar Erna Husko, 25, on lomaillut jälleen toisessa kotimaassaan Virossa.
Erna on julkaissut Instagram-tilillään kohokohtia reissustaan, ja tehnyt yhdeksän kohdan listan miniloman huippuhetkistä.
- Tallinna-viikonloppu kuvina, Erna...
Entisen pääministerin Sanna Marinin, 37, (sd.) aviomies Markus Räikkönen, 37, kertoo jättäneensä työnsä Headline VC -sijoitusyhtiössä.
Räikkönen kertoo asiasta Linkedinissä.
– Aika mennä eteenpäin. Perjantai oli viimeinen päiväni Headlinella....
Kohublondi Johanna Tukiainen, 44, kertoi 1.4. Facebook-tilillään odottavansa toista lasta.
- Mulla on ilouutisia kaikille; odotan toista lasta!!!! Tuksu hehkuttaa julkaisussaan.
Jotkut kommentoijista arvelevat, että kyseessä...
Somepersoona ja kauppias Sampo Kaulanen julkaisi Instagram-tilillään tiedotteen, jossa hän kertoo myyvänsä Äkäslompolossa sijaitsevan Jounin Kauppansa.
- Olen tänään allekirjoittanut liiketoiminta kaupan Kesko Oyj:n kanssa.Myyn Jounin Kaupan...