TIS-Mattu avautuu pysäyttävästä ja harvinaisesta diagnoosistaan – Suunnaton häpeän tunne valtasi 

Temptation Island Suomi -sarjasta julkisuuteen aikoinaan noussut tosi-tv-kaunotar Mathilda ”Mattu” Westerberg avautui mielenterveysongelmistaan eilen maanantaina maailman mielenterveyspäivän kunniaksi.

Mattulla diagnosoitiin pari vuotta sitten epävakaa persoonallisuushäiriö.

– Reilut kaksi vuotta sitten sain ton diagnoosin käteeni. Siitä alkoi terapeutin etsintä ja näissä kahdessa vuodessa suunnaton häpeä mielenterveyden häiriöstä on pikkuhiljaa vaihtunut jo yli vuoden kestäneeseen terapiasuhteeseen ja positiivisen minäkuvan synnyttämiseen, Mattu kirjoittaa tuoreessa Instagram-postauksessaan.

Toipuminen on pitkä ja vaikea prosessi, mutta Mattu on silti ylpeä jo kaikesta mitä hän on saavuttanut terapian avulla.

– Kaikista eniten iloitsen siitä sisäisestä rauhasta, joka voimistuu päivä päivältä. Mä en voi niille kokemuksilleni mitään, jotka muovasi mulle tän persoonallisuuden. Mutta onneksi voin tehdä mun loppuelämästä helpomman ja ennen kaikkea olla se ihminen, jota olisin vaikeina aikoina tarvinnut, hän jatkaa.

Epävakaan persoonallisuushäiriön oireina ovat mm. epävakaus, impulsiivinen toiminta, tyhjyyden tunne ja mielialan heittely.

Persoonallisuushäiriö esiintyy vain noin 0,6% koko väestöstä.

Lue myös: TIS-Mattu paljastelee rohkeissa alusvaatekuvissa – Katso kuvat

Lue myös: TIS-Mattu esitteli mirriään ja avasi 13. luukun tuhmasta joulukalenteristaan! – Kuvalinkki!

Huh! Tuhma TIS-Mattu esitteli aikuisten lelujaan somessa! 

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit