Tiina Jylhä julkaisi pysäyttävän kuvan: ”Elämä on mennyt aivan sumussa jo pitkään”

Tiina Jylhä on viettänyt jo pitkään somehiljaisuutta. Viimeksi Tiinasta kuultiin, kun Seiska-lehti uutisoi ex-kauneusalan yrittäjän joutuneen sairaalaan sairauskohtauksen vuoksi.

Tiinan aviomies Tape Valkosen, 62, on vahvisti asian Seiskalle.

– Sen voin varmistaa, että Tiina on sairaalassa, mutta muuten en halua kommentoida asiaa sen suuremmin, Tape kommentoi lehdelle.

Lue myös: Seiska: Tiina Jylhä, 60, on kiidätetty ambulanssilla sairaalaan

Nyt Jylhä on julkaissut itsestään tuoreen kuvan Instagram-tililleen.

Julkaisussaan hän kertoo kuulumisiaan.

– Somehiljaisuus saa nyt olla ohi. Elämä on mennyt aivan sumussa jo pitkään.
En edes jaksa tai halua avata kaikkea tapahtunutta, Tiina aloittaa päivityksensä.

– Nyt kerään kaikki voimani (sekä fyysiset että psyykkiset). Ihan niin kuin aina ennenkin. Laitan kaikki asiat kuntoon. Tiedän, että pystyn siihen. Voi viedä muutaman kuukauden aikaa, mutta tänään se alkaa. Muutama kuukausi on lyhyt aika! Jylhä jatkaa päättäväisenä.

Jylhä kertoo menneensä tänään ensimmäistä kertaa kuntosalille pitkän tauon jälkeen.

– Huolehdin itsestäni ja näin pystyn huolehtimaan myös muista, Jylhä kertoo.

Hän myös pahoittelee, että on ollut pois somesta.

– Pyydän anteeksi kaikilta, jotka ovat kärsineet ’poissaolostani’. Se loppuu tänään!

Tiina myös pyytää, ettei kukaan kommentoisi hänen Instagram-julkaisuaan.

– Ja pyydän, ettette kommentoi tätä, jotta oikeasti kestän paineet, jotka itse itselleni asetan korjatakseni kaiken. En ihan vielä ole valmis ottamaan lisää negatiivista palautetta ainakaan omalle seinälleni, Jylhä päättää.

Hyvää kesää ja tsemppiä Tiinalle toipumiseen!

Lue myös: Hymy: Tiina Jylhä teki OnlyFans-tilin!

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit