Tältä Linnan juhlat näyttivät yli 50 vuotta sitten, huomaatko mielenkiintoisen seikan? – Katso video

Youtube

Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto, (epävirallisesti Linnan juhlat), on tasavallan presidentin vuosittain Suomen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta järjestämä juhla, jonne kutsutaan valtion, kuntien, talouselämän ja järjestökentän edustajia sekä erinäisiä vuoden aikana ansioituneita henkilöitä, kuten taiteilijoita ja urheilijoita. Juhla järjestetään Presidentinlinnassa Helsingissä.

Itsenäisyyspäivän juhlaperinne sai alkunsa vuonna 1919. Juhlat ovat jääneet 15 kertaa pitämättä, esimerkiksi sotien tai presidenttien sairastumisien vuoksi.

Katso alla olevalta videolta miltä Linnan juhlat näyttivät 53 vuotta sitten vuonna 1967. Presidenttinä tuohon aikaan oli Urho Kekkonen, joka oli Suomen tasavallan presidentti jopa 25-vuoden ajan.

Huomasitko että kättely suoritettiin hyvin nopeaan tahtiin? Selostaja luettelee kovaa tahtia nimiä ja meno on muutenkin aivan kuin liukuhihnalta. Nykypäivänä vastaanotto on välillä hieman jopa pitkästyttävää ja meno hyvinkin verkkaista.

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit