Laulaja Suvi Teräsniska kertoi suru-uutisia: ”Mä oon itkenyt ja raivonnut tän tilanteen edessä”!

Iskelmätähti Suvi Teräsniska kertoi äskettäin Facebookissa ikäviä uutisia faneilleen. Syksylle suunniteltu Ihmisen poika -kiertue on siirretty koronan vuoksi ensi vuoteen.

– Yksinkertaisesti tämänhetkinen tilanne rajoitusten kanssa on vielä liian epävarma. Olisin toivonut päättäjiltä nopeampaa reagointia esim. mahdollisen koronapassin suhteen jo viime keväänä mutta toki ymmärrän myös että tilanne muuttuu koko ajan ja varmasti monet terveydenhuollon ammattilaisetkin ajattelivat vielä alkukesästä että tänä syksynä pääsisimme palaamaan johonkin ”normaaliin”, Teräsniska kirjoittaa Facebookissa.

– Olemme elätelleet toivoa ja laskeneet kuinka pitkään me voidaan vielä odottaa uusia päätöksiä. Nyt vaan tuli se viimeinen seinä vastaan ja mun oli pakko puhaltaa peli poikki, Suvi toteaa.

Teräsniskan mukaan kiertueiden järjestäminen tulee liian kalliiksi korona-aikoina.

– Kiertueita varten harjoitellaan, vuokrataan kamat ja tilat ja palkataan ukkoja töihin. Jos nyt olisimme tehneet kaiken tuon työn muutamaa yksittäistä konserttia varten, olisivat kulut nousseet niin suuriksi, että taloudellisesti konsertteja olisi ollut mahdoton järjestää.

Laulajakaunotar myöntää, että tilanne on ottanut todella koville.

– Mä oon itkenyt ja raivonnut tän tilanteen edessä, vaikka samalla olen toki ymmärtänyt etten itse voi tälle mitään. Olen niin kovasti odottanut että olisin päässyt esittämään teille Ihmisen pojan ja monen muun hienon Yö-laulun tarinan, niin kuin minä olen ne kokenut.
Mutta nyt ei auta muuta kuin odottaa vielä vuosi.

Lue Suvin koko postaus alla olevasta päivityksestä.

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit