Hui! Suvi Pitkästä uhkailtiin kesken dj-keikan! ”Sain kuulla kaikenmaailman solvauksia ja jopa uhkailua, päin naamaa”

Tosi-tv-tähti ja Dj Suvi Pitkänen avautui Instagramissa viikonloppuna sattuneesta uhkaavasta tilanteesta. Suvi oli soittamassa levyjä keikallaan, kun ”aikuiset herrasmiehet” kävi verbaalisesti naisen kimppuun.

Suvin mukaan miehet hermostuivat baarissa, kun hän ei jatkuvasti suostunut soittamaan pelkästään heidän toivomaansa musiikkia.

– Kaikenlaista sitä on tullut vastaan mutta nyt viikonloppuna tuli koettua ihan next level kohtaus. Aikuiset, vanhemmat ”herrasmiehet” kävi mun kimppuun verbaalisesti livenä ja tähän oli syynä se etten toiminut täysin kuten he haluavat. Mua koitettiin käskyttää, komennettiin ja alennettiin, Pitkänen kirjoittaa Instagramissa.

– Sain kuulla kaikenmaailman solvauksia ja jopa uhkailua, päin naamaa. En tiedä olinko järkyttyneempi siitä että tämä kaikki tapahtui livenä (somessahan tää on yleisestä) vai siitä että kypsät aikuiset ihmiset käyttäytyy noin. Vai siitä miten miehet kohtelee naisia.
Taisin olla yhtä järkyttynyt ihan kaikesta. Näistä haukuista päätellen oli aika ilmeisestä että ennakkoasenne mua kohtaan oli jo negatiivinen, Suvi jatkaa.

Suvi kertoo, että kaikki kuitenkin päättyi hyvin, sillä muu yleisö tuli tilanteessa väliin.

– Tilanne päättyi hyvin, onneksi paikalla oli paljon ihmisiä jotka tulivat väliin ja seisovat mun takana ja ilta jatkui kivasti kaikesta huolimatta, hän kertoo.

Pitkänen nähtiin keväällä Selviytyjät Pohjola -ohjelmassa, josta hän putosi pois vasta loppumetreillä.

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Suvi Pitkänen (@suvipitkanen)

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
2 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit