Jymy-yllätys! Susanna Laine on uusi Salkkarit-tähti – myös kaksi vanhaa hahmoa palaavat Pihlajakadulle

Puoli Seitsemän -ohjelmasta tuttu juontaja Susanna Laine aloittaa Salatut elämät -sarjan uutena näyttelijänä. Laineen roolihahmo nähdään sarjassa ensimmäisen kerran tammikuussa.

– Minusta on mielenkiintoista tulla mukaan ja nähdä miten sarjaa tehdään. On ihanaa päästä kameranäyttelemään, koska enimmäkseen minulla on kokemusta teatterista. Salkkareissa kohtauksia on paljon, joten odotan innolla että pääsee tekemään töitä isolla vaihteella. Salkkareissa on tunnetusti hyvä henki, mikä on tosi tärkeä juttu, Susanna Laine kertoo sarjaan tulostaan.

Susannan lisäksi sarjassa nähdään uusina näyttelijöitä ovat Johanna Ruonala, Tuure Taskinen ja Axel Milliam. Entisistä hahmoista paluun tekevät Mia Ehrnrooth ja Joonatan Suvinen.

Ehrnrooth palaa näyttelemään sarjassa Cindy Rintalan roolia. Pian siis selviää missä Cindy on piileskellyt kaikki nämä vuodet.

– Odotan innolla Cindyn rooliin palaamista, vaikka on myös ollut kertakaikkisen ihanaa olla kotona lasten kanssa. On mahtavaa, että voin yhdistää näyttelemisen ja äitiyden. Olen kiitollinen, että Salkkareissa näiden kahden minulle tärkeän asian yhdistäminen on mahdollista, mikä on todella poikkeuksellista tällä alalla, Mia Ehrnrooth kertoo.

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kuvat:MTV

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit