Surun murtama Rita Behm teki radikaalin ratkaisun

Laulaja Rita Behm on muuttanut Instagram-profiilikuvansa mustaksi ja asettanut tilinsä kokonaan yksityiseksi sekä poistanut kaikki kuvat sometililtään lukuunottamatta tuoreinta postausta, jossa hän muistelee ex-kihlattuaan, kirjailija Miki Liukkosta.

Ritan ainoassa esillä olevassa julkaisussa lukee näin:

– Rakas Miki, herkkä, kiltti, kaunis, nerokas, lahjakas, omistautuva, vähän tahmatassu, hauska, omalaatuinen ja rakastava. Niin muistan sinut.

Tunsin ja näin sinut eri tavalla, kuin muut ja olen kiitollinen siitä, että olit osa elämääni.

Meidän välimme olivat loppuun asti kauniit. Olen luita ja ytimiä myöten järkyttynyt ja särkynyt ja toivon rauhaa medialta koko lähipiirille.

”Niin kyyhky unikkoa rakastaa, kuin häitä odottava viulu ja musta hautuumaa. Ja toinen heistä lähtee, ja katoaa.”

Liukkonen menehtyi vain 33-vuotiaana tiistaina 4.7. Liukkonen ja Behm erosivat tänä keväänä.

Lue myös: Miki Liukkosen kuolema järkyttää suomalaisia: ”käsittämättömän surullinen uutinen”

Behmin synkkä Instagram-tili ammottaa tyhjyyttään.

Liukkosen viimeiseksi jäänyt teos Vierastila tullaan julkaisemaan postuumisti syyskuussa. Kirjan kustantaja WSOY on julkaissut otteita kirjasta.

Ensimmäisillä sivuilla Miki kiittää perhettään ja tukijoitaan.

– Kiitos Samuli (kuten aina), kiitos WSOY, ja kiitos WSOY:n kirjallisuussäätiö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö taloudellisesta tuesta. Kiitos Rita kaikesta nyt ja kaikesta tulevasta.

Samulilla viitataan kustannustoimittaja Samuli Knuutiin.

Teos on omistettu Behmille ja Mikin isälle.

– Omistettu Ritalle ja isälleni, jolle erityiskiitos kaikesta vaivannäöstä, hermoista ja loputtomasta tuesta (ja varmaan myös geeneistä).¨

Lue myös: Behmistä eronnut Miki Liukkonen julkaisi synkän päivityksen vähän ennen kuolemaansa: ”Haluan vain nukkua…”

Seuraa Gekkosta Instagramissa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit