Seiska: Stefan Therman juhli aikuisviihdetähden kanssa – salasi asian Sofialta!

Instagram/stefutherman

Stefan ”Stefu” Therman, 34, ja Sofia Belórf, 30, ovat avoimesti yhdessä ja suunnittelevat huhujen mukaan kesähäitä.

Sofia aiheutti vuosikymmenen kolmiodraaman kun hän nappasi Martina Aitolehden ex-rakkaan Stefun itselleen.

Reilu kuukausi sitten Martina ilmoitti eroavansa Stefusta 10 yhteisen vuoden jälkeen. Syy eroon oli Sofia Belórf.

Bilettämistä rakastava pariskunta Stefu ja Sofia on kohdannut kaikenlaista kohua viime aikoina.

Nyt Seiska kertoo Thermanin juhlineen Temptation Island Suomi -ohjelmasta tutun nykyisen aikuisviihdetähden Melissa Stenin kanssa. Sofialla ei ollut tietoa asiasta.

– Stefu ja Melissa näyttivät viihtyvän varsin hyvin yhdessä. Stefu oli myös tarkkana, ettei juhlien käänteistä saanut hiiskua Sofialle, lähipiiri hiiskui Seiskalle.

Illanvietto sujui tuntemattoman liikemiehen luona, jonka kanssa Stefan ryhtyi pelaamaan uhkapelejä. Stefu voitti lopulta kymppitonnin ja siirsi voitostaan 2000€ Melissalle.

Stefan ja Sofia olivat yhteydessä illan aikana, mutta Stefu jätti Melissa paikallaolon mainitsematta. Seiska sai Melissaan yhteyden ja nainen vahvisti olleensa bileissä.

— Hän sanoi Sofialle viettävänsä iltaa poikien kanssa. En ymmärrä salailua, koska mitään ei tapahtunut. Näytin ainoastaan tissini pojille, Melissa kertoo.

Saiko Melissa 2000€ palkkion Stefulta tissien näyttämisestä? Vai sisältyikö hintaan muutakin?

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit