Hyvinvointivalmentaja ja somevaikuttaja Sonja Aiello, 25, on viettänyt hiljaiseloa viime aikoina julkisuudesta. Nyt hän on kuitenkin tehnyt paluun someen ja kertonut kuulumisiaan. Aiello on julkaissut Youtube-kanavallaan ”vastoinkäymisistä voittoon” –videoblogin, jossa hän avaa tarkemmin kokemuksiaan ja syitä hiljaiseloonsa.
Aiello kertoo kärsineensä mielenterveyden haasteista, jotka ovat osaltaan vaikuttaneet hänen vetäytymiseensä somesta. Hänen elämäänsä on varjostanut myös oikeudenkäynti, joka liittyi viime vuonna esillä olleeseen pahoinpitelysyytteeseen. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Aiellon pahoinpitelystä sakkorangaistukseen.
Youtube-videollaan Aiello kertoo syitä siihen, miksi hän on viime aikoina pitänyt taukoa sosiaalisesta mediasta. Hän kertoo rehellisesti, että elämän haasteet ja mielenterveyden kanssa kamppailu ovat olleet keskiössä, ja tauko on ollut hänelle välttämätön oman hyvinvoinnin kannalta.
– Tällä hetkellä mun elämäntilanteeni on laittanut miettimään paljon, mitä oikeasti haluan tehdä. Syy, miksi olen ollut somesta poissa: minulla on ollut todella vaikeeta, Aiello kertoo.
– Uskon, että tämänkin videon kommenttikenttä täyttyy ilkeistä viesteistä. En voi loppuelämääni pakoilla, sillä kuitenkin haluan tehdä tätä työtä mitä teen. Minun täytyy olla vain rohkea, tulla esille, vaikka en voi täysin hyvin tällä hetkellä, mutta haluan näyttää sen, hän jatkaa.
Tämän jälkeen Sonja saa soiton asianajajaltaan.
– Nämä eivät ole mitään helppoja juttuja, hän toteaa.
Aiello paljastaa videollaan, että julkisilla paikoilla oleminen, kuten kuntosalilla käyminen, on aiheuttanut hänelle suurta ahdistusta. Hän myöntää myös, että mielenterveyden haasteet ovat vaikuttaneet hänen kykyynsä hoitaa työnsä, ja pahoittelee assistentilleen, ettei ole ollut paras mahdollinen työnantaja.
Videolla Aiello jakaa kuitenkin myös arkisia hetkiä elämästään, kuten kokkaamiaan ruokia ja treenejä kuntosalilla. Hän kertoo avoimesti, että terapia on ollut hänelle tärkeä tukipilari ja auttanut häntä käsittelemään vaikeuksiaan.
Tuomittiin ex-poikaystävänsä pahoinpitelystä
Aiello sai lokakuussa Helsingin käräjäoikeudessa tuomion pahoinpitelystä, jonka uhrina oli räppäri Ville Virtanen, eli William.
Oikeus langetti Aiellolle 60 päiväsakkoa, mikä hänen tuloillaan merkitsee 3 240 euron maksua. Lisäksi Aiello määrättiin maksamaan Virtaselle 1 000 euroa vahingonkorvauksia sekä kattamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä Aiello on valittanut päätöksestä hovioikeuteen. Toistaiseksi ei ole tiedossa, antaako hovioikeus asiassa jatkokäsittelyluvan.