Oho! Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut vuosien aikana – Tunnistaisitko? 

Sofia Bélorfin ulkonäkö on muuttunut vuosien varrella hämmentävän paljon.

Ylivieskasta kotoisin oleva 19-vuotias Sofia Ruusila alkoi seurustella Scandinavian Hunks -tanssija Niko Nousiaisen kanssa vuonna 2009. Niko oli noussut julkisuuteen Big Brother -ohjelmasta.

Vuonna 2010 Sofia voitti Miss Helsinki tittelin.

Sofia ja Niko menivät naimisiin vuonna 2012, jolloin pariskunnan liikkeitä seurattiin jo tarkkaan viihdepalstoilla. Viisi vuotta myöhemmin koitti ero.

Sofia innostui aikoinaan myös kuntosalitreenaamisesta, ja hän voitti bikini fitnessin maailmanmestaruuden marraskuussa 2015 Budapestissä järjestetyissä IFBB:n alaisissa MM-kisoissa.

Tämän jälkeen Sofia on käynyt asustelemassa muun muassa Lontoossa, ja näistä ajoista liikkuu villejä huhuja netissä.

Myöhemmin Sofia tapasi huumepomo Niko Ranta-ahon, jonka kanssa hän asui Espanjan Marbellan hienostoalueella. Loppu onkin historiaa.

Nykyään Belórf heilastelee ja rakentaa yhteistä lemmenpesää Helsingin keskustaan kohuliikemies Stefan Thermanin kanssa.

Sofian elämässä on tapahtunut paljon reilun 11 vuoden aikana, ja myös naisen ulkonäkö on kokenut ison remontin.

Tunnistaisitko Sofiaa alla olevalta videolta, joka on julkaistu lokakuussa 2010?

 

Alla tuoreempia kuvia Sofiasta vertauksen vuoksi.

Belórf hankki kesällä myös uudet sporttisemmat silikonirinnat, joita hän on jo useasti esitellyt somekanavallaan.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Sofia Jessica (@sofiabelorf) jakama julkaisu

Lue myös: Seiska: Sofia Belórf ja Stefan Therman muuttavat uuteen lemmenpesään – Kämpän omistaa kohuliikemiehen kaveri!

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
50 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit